torstai 31. joulukuuta 2009

Vuoden 2009 viimeinen linturetki!

Muutaman tunnin kävin maastossa ja yritin epätoivosesti saaha vuodariksi vuorihemppoa ja hiiripöllöä mutta niitä ei tänävuonna osunut kohdalle enkä jaksanut niitä lähteä bongaamaankaan. Vuoden viimeiselle päivälle osui heti aamusta kolmen taviokuurnan parvi jotka istuivat 10 metrin päässä kuusessa pari minuttia ennen kun kuorma-auto hätisti ne jatkamaan matkaan. Huomenna vuodarit nollaantuu ja jospa sitä jaksais nyt alkuun ainakin taas tarttua pyörän sarvista kiinni ja tehdä hyvillä ilmoilla ekoretkiäkin. No huomenna kuitenkin auto käyttöön. Hyvää ja linturikasta uuttavuotta!

keskiviikko 30. joulukuuta 2009

11.Haapajärven talvilintulaskentojen tulokset

29.12 Laskin linnut Pitkäsen Juhanin kanssa. Pakkasta -2 astetta pilvistä ja välissä satoi lunta hieman häiritsevästikin, mutta pääasiassa keli oli ihan hyvä. Lintulajeja näkyi vähemmän kun kertaakaan aikasemmin. nyt 18 lajia kun kaksi kertaa aikasemmin heikoin tulos on ollut 19 lajia. Punatulkku jäi havaitsematta reitiltä toista kertaa. Viimeisen kuuden laskennan yhteissaldo on ollut 15 punatulkkua eli 2.5yksilöä /laskenta joten siinä valossa se ei ollut mikään yllätys. Reitillä on vaan kerran näkynyt yli 10 punatulkkua. Ensimmäisellä laskennalla v. 2006 peräti 46 yksilöä! punatulkut on siis ainakin täällä ollut jo pitempään todella vähissä. Myös käpytikka jäi puuttumaan reitiltä toista kertaa. Käpytikka on tällä reitillä vähälukuinen ja niitä onkin ollut reitillä keskimäärin kaksi yksilöä/laskenta ja maksimissaan niitä on näkynyt neljä yksilä ( 8.11.2008) hippiäinen jäi puuttumaan reitiltä vasta kolmatta kertaa. Hippiäisiä on havaittu keskimäärin kolme lintua/laskenta joten sekään ei ollut siinä valossa yllätys. Muita reissun miinuslajeja oli hömötiainen ja fasaani jotka sivusivat heikointa tulosta. Hömppiä oli reitillä yllättäen vain kaksi johtuen pitkälti siitä että isosaaren ruokinnalla ei ollut ainuttakaan hömötiaista! Oliko syy siinä että ilma oli lauhtunut reilusti ja hömpät sai ruokaa muualta? Fasaani meinasi jäädä havaitsematta reitiltä kokonaan ensimmäistä kertaa. Ääninäyte laskennan loppupuolella varmisti sen että edelleen on 12 lajia havaittu laskennassa jokaisella kerralla. Fasaani ja töyhtötiainen harvinaisimpina. Laskennan selkeät plussat oli varpunen, pikkuvarpunen, sinitiainen ja kanahaukka. Varpusia tirskutteli kolmessa paikassa kivasti ja kahdessa paikassa seassa oli myös useampia pikkuvarpusia. Sinitianen teki yllättäen reittiennätyksen 34yksilöllä kun entinen ennätys oli 28 yksilöä! parissa paikassa sinitiaisia olikin yllättävän runsaasti. Laskennan alkuvaiheessa saatiin jo uusi laji reitille kun kanahaukka lensi matalalla isohko lintu kynsissä. Kynsissä oli lienee fasaani joita kanahaukka on samoilla apajilla aikasemminkin häirinnyt. 11. laskennassa on nyt havaittu yhteensä 36 lajia. Reitin yleisin laji oli jo viidettä kertaa peräkkäin viherpeippo ja yhteensä kuudetta kertaa. Tälläkertaa todella täpärästi. Viherpeippoja oli vuosi sitten talvilaskennassa 3.1 2009 peräti n. 60% enempi kuin nyt. Silloin viherpeippoja oli peräti 217 yksilöä!!! kaksi useamman kymmenen linnun parvia pelasti viherpeippojen tilanteen. Muuten niitä olisi ollut ennätyksellisen vähän. Mielenkiinnolla jään odottamaan että jatkuuko viherpeippojen ykkössijojen putki myös kevätlaskennassa. Tässä vielä laskentojen tulokset.


1.Viherpeippo 88 11/11 41-217
2.Varpunen 87 11/11 33-129
3.Keltasirkku 56 11/11 18-291
4.Talitiainen 53 11/11 34-118
5.Harakka 50 11/11 36-86
6.Naakka 36 11/11 1-72
7.Sinitiainen 34 11/11 8-34 ( uusi ennätys)
8.Pikkuvarpunen 16 8/11 0-19
9.Varis 12 11/11 11-58
10.Närhi 8 11/11 3-15
11.Urpiainen 5 10/11 0-144
12.Töyhtötiainen 3 11/11 1-12
13.Hömötiainen 2 11/11 2-28
14.Kuusitiainen 2 9/11 0-3
15.Kanahaukka 1 1/11 0-1 ( uusi laji reitille)
16.Pyy 1 9/11 0-3
17.Kesykyyhky 1 8/11 0-19
18.Fasaani 1 11/11 1-11

tiistai 8. joulukuuta 2009

Lintuvuosi 2009

Käynpä läpi vielä menneen lintuvuoden tiivistettynä ja kuukauden perässä on aina kouluarvosana menneestä kuukaudesta :)

Vuodareita 223 joista KPLY:n alueelta 192 ja Haapajärveltä 162

Lintuvuodelle arvosana 9


Tammikuu: 10

Tammikuu oli erittäin antoisa.

1.1 olin Kuusamossa jossa bongasin heti vuoden alkuun mm. pähkinänakkelin ja harmaapäätikan
3.1 Haapajärven talvilintulaskennoissa löytyi järripeippo
11.1 Haapajärven hyötyjäteasemalta löysin kaksi tikliä. Havainto oli itselleni vasta toinen Haapajärveltä.
14.1 Bongasin Nokkavarpusen Savimäenpuhdosta. Olin saanut kohtuu hyvän vinkin missä lintu oli pyörinyt koko talven. Kyseessä oli uusi laji Hpj:lle
17.1 Valkoselkätikasta sponde Hpj pinna. P-P oli myös kehissä ja saikin otettua kuvia linnusta.
31.1 Tammikuun viimeinen päivä huipentui vuoden ensimmäiseen elikseen joka napsahti Kuhmon ylä-vieksissä. Idänturturikyyhky oli ollut jo pitempään paikalla ja kävin sen bongaamassa. Pakkasta oli -26 astetta ja kyllä paleli kun lintua odoteltiin saapuvan ruokinnalle!

Helmikuu: 9

Helmikuu tarjosi pientä kivaa Haapajärveltä

8.2 Taviokuurna 1k,p
14.2 Varpuspöllö
14.2 Huuhkaja
14.2 Riekko
27.2 Taviokuurna

Maaliskuu: 7 1/2

Maaliskuu ei ihmeitä tarjonnut

14.3 Pohjantikka... paikka tosin kuusamo
17.3 Nokkavarpunen.. sama kun tammikuussa
18.3 Viirupöllö... 4 äänessä polkupyöräretkellä
18.3 Laulujoutsen... vuoden ekat muuttolinnut

Huhtikuu: 9

Kohtuu hyvä kuukausi

5.4 Mustavaris
5.4 Maakotka a2 Tiitonrannalla pientä muuton seurantaa
9.4 Merihanhi... Haapajärvi pinna. Savimäenpuhdossa kaksi yksilöä
11.4 Pikkutikka... Kahessa paikassa polkupyöräretkellä
27.4 Tundrahanhi Nivala, Vähäjärvi 2p..P-P:n löytämiä
27.4 Lyhytnokkahanhi Nivala, Vähäjärvi 5p...
27.4 Metsähanhi Nivala, Vähäjärvi 80p

Toukokuu: 9-

Vuoden paras lintukuukausi olisi voinut tarjota paljon enemmänki

5.5 Arosuohaukka... Ylivieskasta olin tulossa kun lintu lensi matalalta tien yli :)
8.5 Mehiläissyöjä Ylivieska, raudaskylä... bongaus
13.5 Liro 240p Hpj Nuijunjärvi... kivasti liroja
17.5 Riskilä,ruokki,haahka...Ohtakarissa PP:N kanssa meren linnustoa staijaamassa
18.5 Keltajalkaviklo... Piti lähteä Kokkolaan vielä toisena päivänä peräkkäin! bongaus.

Kesäkuu 10-

Erinomainen kuukausi

4.6 Rarikotka Kuusamo. Keisarikotkaksi tulkittiin lintu ja kaikki kuusamon lintumaratonilla olleet sanoivat myös linnun olevan keisarikotka jotka näki linnun valokuvat. RK kuitenkin hylkäsi havainnon joten ei pinnakelpoinen havainto. Mahdollinen fulvencens kiljukotka?
6.6 olin joukkueineen Kuusamon lintumaratonilla. Lunta satoi pitkin rallia!! lajeja tasan 100 ja sijoitus 16 kun joukkueita oli 22 rallilaariin saatiin mm. sinipyrstö,virtavästäräkki,pikkusirkku,jänkäsirriäinen ja lapinsirri
15.6 Kirjorastas, kalajoki... Kävin kuuntelemassa rastasta kuten teki monta sataa muutakin lintuharrastajaa. Samalle reissulle mahtui myös mm. luhtakana,pikkutiira ja kangaskiuru
22.6 Lapinpöllö poikueen löysin Hpj:n Aholasta. Hpj pinna
25-26.6 Yölaulajaretki Saloon johon sisältyi aamun kähmeessä myös lehtopöllö ja punapäänarsku. Narsku oli bongattu lintu.
30.6 Harmaasorsasta Hpj pinna..bongaus!

Heinäkuu: 9+

2 elistä ja 2 uutta lajia Haapajärvelle

1.7 Viitasirkkalintu Hpj, Karjalahdenranta..bongaus! uusi laji Hpj:lle
2.7 Ruisrääkkä 4Ä Piiloperällä
3.7 Liejukana Ylivieska, Raudaskylä.. bongattu elis
7.7 Viitasirkkeli ed p.
13.7 Mustaotsalepinkäinen Pyhäjoki, Yppärin pellot 1p bongaus
19.7 Tikli... Pihapinna!
27.7 Kuovisirri Hautaperän allas, ulappasaari. Uusi laji Hpj:lle
29.7 Hautaperän altaalla mm. 2 mehiläishaukkaa, 3 mustavikloa, suokukko ja kuovisirri

Elokuu: 9

Vähemmällä retkeilyllä olisi parempi arvosana mutta olin paljon maastossa niin jotakin piti näkyäkin

1.8 Lapinsirri 1p... Hautaperän allas
1.8 Mehiläishaukka 4 kiert... Tiitonranta
2.8 Peltosirkku... uupuaavan länsipuoli 1Ä
2.8 Muuttohaukka... Uupuaavan länsipuoli 1 Ad p
5.8 Pähkinähakki... Keskusta 6p
6.8 Kuukkeli... Jämsänkallio, aarnialue 2p
14.8 Haarahaukka Kuusamo, Kuntivaara 1p...bongattu elis
17.8 Lapinsirri.. Hautaperän allas 7p
22.8 Hemppo... Paskonlampi 3 kiert
22.8 Hernekerttu Paskonlampi 5p
23.8 Harmaahaikara Hautaperän allas 4p
27.8 Kottarainen Olkkola 680p

Syyskuu: 9 1/2

Taigauunilintu ja Sepelhanhi spondena kuukauden kohokohdat

5.9 Lapinkirvinen...Hyötyjäteasema 1m
5.9 Metsäkirvinen...Hyötyjäteasema 176m
11.9 Niittykirvinen Hyötyjäteasema 418m
15.9 Taigauunilintu 1kiert,ä ravirata
27.9 Sepelhanhi Kuusamo, Ala-kitka Kaukosaaren lt 45m sponde elis komeesti

Lokakuu 10-

Nuijattu kashmirinuunilintu kuukauden ainut miinus

1.10 Punakylkirastas 599m Nivala, hituran altaat
1.10 Pohjantikka 1m hituran altaat
1.10 Räystäspääsky 2m hituran altaat
1.10 Kangaskiuru 1m hituran altaat
3.10 Huuhkaja Kalajoki, Holmanperä
10.10 Kottarainen Hpj Uupuaavan länsipuoli 200p
10.10 Hemppo Uupuaavan länsipuoli 1m
17.10 Pikkukajava Haukipudas, Kiviniemen kalasatama... bongattu elis
19.10 Amerikankurmitsa Hailuoto, Tömppä 1kv p... bongattu elis
19.10 Tundrakurmitsa Tömppä 5p
19.10 Isosirri Tömppä 1p
19.10 Punakuiri Tömppä 1p
23.10 Lehtokerttu Kajaani kirjaston ranta 1p
23.10 Mustapääkerttu kirjaston ranta 1p
24.10 Sepelkyyhky Hpj Hautaperän allas 1kiert
28.10 Laulurastas Hpj Ampupuhto 1p
28.10 Lapasotka Hpj Parkkila, Settijärvi 1 n-pukk... HPJ pinna

Marraskuu: 9 1/2

Ainoastaan alkukuun olin maastossa kun olkapääleikkaus oli 19.11

6.11 Haapajärven talvilintulaskennoissa mm pähkinähakki ja räkättirastas
7.11 Raahen linturalli meni tosi hyvin ja jaettu kolmas sija tuli. Nähtiin mm 14tikliä, 2 lapasotkaa, 2 varpuspöllöä, laulurastas ja mongolian/isokirvinen joka on vieläkin epäselvä että kumpi se oli. Täyttä varmuutta ei ollut kenelläkään lintuharrastajalla joka oli linnun nähnyt.
12.11 Taviokuurna HPJ hyötyjäteasemantie 6 kiert
12-13.11 Turkinkyyhky HPJ, keskusta... HPJ pinna
26.11 Pähkinähakki

Joulukuu: 8

Ensimmäistä kertaa kuukausi ilman uutta vuodaria!
Ei tullut joulukuussa hiiripöllöä tai vuorihemppoa jotka oli " säästelty " joulukuulle. Ei kuukausi ihan tyhjä kuitenkaan ollut

1.12 Laulujoutsen Savimäenpuhto 14p
4.12 Kuukkeli Mulloskorpi 1p
10.12 Isolepinkäinen Reisjärvi Köyhänperä 1p
31.12 Taviokuurna Hyötyjäteasema 3p

perjantai 4. joulukuuta 2009

Haapajärven 10. Talvilintulaskennan tulokset

6.11 Perjantaina laskin pilvisessä säässä ja lämpötila +1 lunta ei maassa ollenkaan. Seuraavassa on laji, yksilömäärä, monestiko laji on nähty reitillä ja viimeisenä edellisten laskentojen minimi ja maksimi yksilömäärät

1. Viherpeippo 111 10/10 41-217
2.Talitiainen 84 10/10 34-118
3.Harakka 70 10/10 36-86
4.Varpunen 50 10/10 33-129
5.Keltasirkku 37 10/10 18-291
6.Sinitianen 20 10/10 8-28
7.Närhi 15 10/10 3-14
8.Varis 11 10/10 11-58
9.Fasaani 11 10/10 1-11
10.Hömötiainen 10 10/10 2-28
11.Kesykyyhky 8 7/10 0-19
12.Naakka 6 10/10 1-72
13.Laulujoutsen 6 2/10 0-32
14.Pikkuvarpunen 4 7/10 0-19
15.Punatulkku 3 9/10 0-46
16.Töyhtötiainen 3 10/10 1-12
17.Hippiäinen 2 8/10 0-12
18.Pyy 2 8/10 0-3
19.Urpiainen 2 9/10 0-144
20.Käpytikka 2 9/10 0-4
21.Räkättirastas 1 3/10 0-32
22.Kuusitiainen 1 8/10 0-3
23.Pähkinähakki 1 4/10 0-1
Kaikki lajit jotka oli aikasemmin näkynyt vähintään kuudessa laskennassa näkyi tässäki laskennassakin. Pähkinähakki oli reitin harvinaisin laji joka osui silti jo neljännen kerran laskentareitille. Joutsenet osui reitille vasta toista kertaa. Närhi oli ainoa laji joka teki uuden yksilömäärä ennätyksen. Entinen ennätys neljätoista parani yhdellä.Fasaani sivusi entistä ennätystä kun puolestaan varis sivusi entistä minimi yksilömäärää. Fasaaneja ja variksia olikin yllättäen reitillä yhtä paljon! Viherpeippo oli jo neljättä kertaa peräkkäin laskennan runsain laji siitä huolimatta että tänävuonna viherpeipoissa on riehunut trichomonas-alkueläin loisi joka on tappanut juuri viherpeippoja runsaasti. Viime syksyn laskennassa viherpeippoja olikin reitillä ennätysmäisen paljon, jopa n. 50% enempi kun nyt. Tämmönen oli kymmenes laskenta lyhyesti.

torstai 3. joulukuuta 2009

Jäähdyttelyä

Eletään sitä aikaa vuodesta kun lintuja on maastossa vähän ja retkeily onkin hiipunut melko minimaaliseksi. Tässä kuitenkin retket 23.10-2.12

23.10 Perjantai:

Kajaanissa oli ollut useamman päivän kahmirinuunilintu ja sitä piti lähteä kattomaan kun viikonloppu koitti. Hieman aikasemmin lähin töistä kun olin saanut hommat sille mallille ja lintukin oli ollut mukavasti esillä. Varpu ja Adele lähti mukaan koska tarkoituksena oli käydä samalla myös HM:llä sekä muutamassa muussa vaatekaupassa :)

lintu ei kuitenkaan ollut yhteistyöhaluinen ja vaikka etsittiin lintua Aallon Jannen kans hämärään asti. Aavistuksen piristi kuitenkin se että hämärissä löysin mustapää ja lehtokertun ja soitinkin niistä Jannelle ja Janne näki ne myös. Nämä kertut olikin viihtynyt paikalla jo useamman päivän. Nuijattiin kuitenkin humei joka olisi ollut elis. Noin myöhäistä lehtokerttua ei tuu nähtyä kuitenkaan varmaan aika pitkään aikaan?

24.10 Lauantai:

Heitin pienen peruslenkin Haapajärvellä ja kohtuu hiljaista oli.
Hautaperän altaalla yksinäinen sepelkyyhky ilahdutti heittämällä pienen rundin ja neljä mustalintua oli paikallisena.

28.10 Keskiviikko:

Olkapää päätti lähteä vahteeksi pois paikoilta ja näinpä sairaslomaa pukkas ja taas oli aikaa myöskin retkeillä.

Kiertelin pitkin Haapajärveä ja reissu menikin nappiin. Ampupuhdossa oli kaksi mustarastasta ja myöhäinen laulurastas! Kuonanjärvellä muutti isolepinkäinen ja Parkkilan Settijärvi tarjosi miellyttävän yllätyksen. Järvellä ui n-puk lapasotka ja siitä napsahtikin Haapajärvi pinna! Järvellä oli myös 47 isokoskeloa ja 4 telkkää.

6.11 Perjantai :

Haapajärven talvilintulaskennan pidin ja laskin linnut kymmenettä kertaa. Ensimmäistä kertaa laskin yksin, P-P puolestaan ei ollut mukana ensimmäistä kertaa. Taitaa armeija vähän hidastaa? Laskennoista kirjoitan erikseen mutta mitään ihmeitä se ei tarjonnut mutta toisaalta lajeja löytyi kuitenkin kohtuu hyvin.

7.11 Lauantai :

Raahessa oli surniaralli ja samalla myös vuoden viimeinen ralli minulle. Perustettiin joukkue Mikael Rytkönen, Niklas Åberg ja minä. Siitä joukkueen nimi jo pitkälle muodostuukin :)

Ralli meni hienosti mutta yllätyimme kuitenkin että oltiin peräti jaetulla kolmannella sijalla 42 lajilla. Kuvittelin että se ei ihan riitä kolmanteen sijaan. Toisaalta viimeisenä olevilla kahdella joukkueella oli lajeja 39 joten hyvin tasaista oli kun joukkueita oli mukana seitsemän. Kärkikaksikko oli ihan omassa luokassaan rallissa lajeilla 49 ja 48!
Laulurastas oli meidän ainut ässä laji jonka näimme Hakotaurissa. Näimme rallissa myös mm. 2 varpuspöllöä, pulmusia, 14 tikliä, mustapääkerttu ja mongolian/isokirvinen joka olikin ollu jo muutaman päivän paikalla. Lintu oli todella outo ja käyttäytyi silleen että varmaa määritystä oli melko mahdotonta tehdä. Mongoliankirviseen kuitenkin monet asiat viittasivat. Päivä oli todella antoisa ja mukava!

12.11 Torstai :

Päätin käydä tällä kertaa kattelemassa lintuja ihan kävellen ja teinkin 10 kilometrin kävelylenkin. Reissu lähti käyntiin kuin unelma kun näin shellin viereiselle pihalle laskeutuvan pienen kyyhkyn. Toivoin hetken jo turturikyyhkyä mutta melkein samantien selvisikin että turkinkyyhkyhän se siinä ja siitä tulikin minulle Haapajärvi pinna. Liekö Nivalan kantaa vai alkaako tänne tulemaan omat turkinpulut? Hyötyjäteaseman tiellä ylitse lensi kuuden taviokuurnan parvi ja sekin lämmitti kivasti, sen verran vähissä tapsatkin on ollu täällä. Syksyn ensimmäinen havainto HPJ:llä. Perjantai ja 13 pv näin vielä turkinkyyhkyn mutta sen jälkeen ei ole ollut linnusta enää havaintoa.

29.11-3.12 Sunnuntai-Torstai

Sulapaikat oon käynyt läpi ja sorsia on ollut pyöreät nolla. Joutsenia on ollut Savilahdella 29. pv 16 1.12 14 yksilöä 2.joulukuuta 17 yksilöä ( 9ad+8juv) ja nyt kun tuli pakkaset ja mittarissa -6 niin joutsenet häipyi. Saapa nähä että vieläkö järvet sulaa tänävuonna vai oliko eiliset joutsenet viimeiset Haapajärvellä tänävuonna?

tiistai 27. lokakuuta 2009

Retket 27.7-19.10.2009

Taas on vaihteeksi enemmän tätä " tyhjää aikaa " kun oon sairaslomalla niin kirjoittelenpa mielen virkistykseksi että miten on tullut oltua maastossa kolmen kuukauden aikana. Kerron kaikki retken mahdollisimman lyhyellä versiolla koska tämä venyy näinki jo turhan pitkäksi.

Maanantai 27.7 unikeonpäivä.

Enpä ole ruukannut olla unikeko eikä tämäkään vuosi tehnyt poikkeusta.

Vesi on ollut tänävuonna todella matalalla ja näin ollen hautaperän altaalla onkin ollut tänä kesänä/syksynä erittäin hyvät apajat kahlaajille. Sieltä myös löysinki monta uutta sellaista lajia jota Haapajärvellä ei oltu koskaan aikasemmin nähty.

Hautaperän altaan ulappasaaressa olin klo 14.15-15.30 ja uutena lajina Haapajärvelle löytyi kuovisirri! Muuta mainittavaa oli 60 liroa, 15 valkovikloa yksi ääntelevä käenpiika ja yksi kiertelevä sääksi

Keskiviikko 29.7

Käväisin taas ulappasaareessa lyhyen aikaa klo 17.30 kun tulimme altaalta ottamasta aurinkoa. Varpu ja Adele oli myös mukana. Kahlaajamäärät oli vähäisiä mutta lajeja olikin sitäkin runsaammin mm. yksi suosirri, kuovisirri ja suokukko sekä kolme mustavikloa. Käki kävi esiintymässä pikaisesti jatkaen matkaa kohti itää.

Lauantai 1.8 Elonkorjuukisa pyörähti käyntiin jossa sisämaan lintutieteelliset yhdistykset kilpailee että kuka havaitsee eniten lajeja elokuun aikana. Kysyin että voisko keskipohjanmaan lintutieteellinen yhdistys lähteä mukaan sisämaan kunnilla ja sehän onnistui joten koska olin tehnyt aloitteen niin piti olla ite heti alusta skarppina mukana koska vielä olin kesälomallakin

Aamulla klo 4.30-6.15 olin ulappasaaressa ja lajilistaan karttui mm.
50 liroa, 10 taivaanvuohta, 4 valkovikloa, 3 suosirriä, 2 mustavikloa, 2 metsävikloam 2 meriharakkaa, lapinsirri ja ääntelevä käenpiika. Harmaahaikaroita oli kolme ja taveja about 100.

Kyyhkylän päivästaijilla löytyi neljä mehiläishaukkaa klo 12.30 jota myös PP tuli ihastelemaan. Ilmeisesti koko pernis perhe oli päättänyt lähteä päivälennolle.

2.8 Sunnuntaina kävin lyhyellä mutta sitäkin antoisammalla linturetkellä. Uupuaavan länsipuolelta löysin aikuisen muuttohaukan joka oli paikallisena langalla. Soitin PP:n myös kattomaan lintua kun ei Haapajärvellä noita ole turhan usein nähty. Toinen oma havainto HPJ:ltä ja eka paikallisesta linnusta

6.8 Torstai: Retki suuntautui jämsänkallion aarnialueelle ja sieltä löytyikin kaksi kuukkelia. Tämän vuoden ekat Haapajärvellä. Kanahaukka oli myös aktiivisesti äänessä ja kuuden peukaloisen poikue löytyi myös metsästä. Lähellä olevan metsäautotien varresta lähti vielä komea seitsemän metson poikue.

14.8 Perjantai: Viimeinen kesäloma viikonloppu suunnattiin Kuusamoon ja saavuttiin sinne jo torstaina iltapäivällä. Perjantai-aamuna lähdin kuusamolaisten lintuharrastajien Antti Peunan ja Reijo Vallioniemen kanssa Posion mourusalmeen seuraamaan muuttoa

klo 5-9.15 aamun mainittavimmasta lintuhavainnosta vastas raju keltavästäräkki muutto. Lintua muutti aamun aikana 223 yksilöä vähintään. Osa muutti niin korkealla että niitä ei voinut laskea. Myös kolme tsik-sirkkua muutti aamulla ( todennäköisesti pohjansirkkuja )

Peunan Antin kans päätettiin käydä vielä Kuusamon kuntivaarassa yrittämässä nähä haarahaukkaa kun se oli siellä viihtynyt jo pari kuukautta ja minä en ollut koskaan nähnyt ko. lintua ja Anttikin vaan kerran. Lintu näyttäytyikin upeasti ja kaarteli karhunhaaska paikalla. 7 petolintulajia havaittiin tunnissa! Karhuja ei nähty vaikka tiesimme että siinä kilometrin päässä haaskalla käy öisin 6-8 karhua :)

17.8 Maanantai: viimeinen lomapäivä ja vielä piti käydä ammentamassa voimaa työelämään kahlaaja apajilta. Ulappasaaresta löytyi uutena lajina Haapajärvelle pikkusirri joita oli kaksi yksilöä. Muuta mainittavaa oli 7 lapinsirriä, lauleleva mustapääkerttu ja kaksi pohjansirkkua.

klo 17 kävin vielä päivittämässä Hituran kahlurit ja siellä olikin 9 suosirriä, 7 tylliä, 3 rantasipiä, 2 liroa ja 2 lapinsirriä.

22.8 Lauantai: Paskonlammella vietin aamun ja syksyn ensimmäiset järripeipot oli pysähtynyt paskon koivikkoon. Näitä lapinpeippoja ei täällä kesällä juurikaan tapaa. Tänä kesänä en ensimmäistäkään. Myös kolme hemppoa muutti aamun aikana paskonlammen yli. Äänessä oli myös pikkutikka ja kaksi peukaloista. 5 hernekettua löytyi paskonlammen ympäristöstä

27.8 Torstai: Kävin ruokatauolla kotona ja matkalla näin HPJ:n syksyn viimeisen tervapääskyn. Tervapääskyt lähteekin muutolle melko aikaisin. Illalla näin about 680 Kottaraista jotka Samuli bloggas auton ikkunasta. Tällä kertaa kyseessä ei ollutkaan lintukeikka.

31.8 Maanantai: Elonkorjuukisan viimeinen päivä oli omalta osalta todella hieno. Suoraan töistä meni käymään hautaperän altaalle Metsärantaan ja olin siellä klo 15.45-17! Siinä ajassa napsahti kohdalle kaksi uutta lajia jota en ollut koskaan nähnyt HPJ:llä eli sinirinta ja komea juhlapukuinen tundrakurmitsa! Pohjansirkkuja oli vähintään kymmenen ja se häkellytti kyllä kovasti! kahlaajia oli muutenkin 8 suokukkoa 2 liroa ja 2 valkovikloa.

5.9 Lauantai klo 6.30-10.00 paikkana hyötyjäteasema.

Metsäkirvisiä muutti aamun aikana kivasti, peräti 176 yksilöä. Muuttava lapinkirvinen piristi aamua myös kummasti. Syksyn viimeiset töyhtöhyypät muutti kohti pohjoista!?! 6 yksilön voimin. Taisivat mennä vielä jonnekin lepäilemään? kolme varpushaukkaa muutti ja yksi oli paikallisena, yksi kanahaukka kierteli paikallisen oloisena, pari pähkinähakkia ei oikein tiennyt että minne mennä ja yksi palokärki oli perinteisesti paikalla.

6.9 Sunnuntai: Lyhyen sunnuntai lenkin tulokena oli vuoden viimeiset ruokokerttuset ( 2 ) arvolassa ja syksyn ensimmäinen tilhiparvi ( 20 ) jätevedenpuhdistamolla

11.9 Perjantai: Olkapään sijoiltaanmenot antaa joskus myös lintulomaa ja niinpä aamu menikin hyötyjäteasemalla

klo 6.30-12.00 välisenä aikana muutti niittykirvisiä 418 yksilöä. Metsäkirvisiäkin meni vielä 38 yksilöä.¨

14.9 Maanantai: Syksyn ensimmäinen kurkien muuttoryntäys osui tälle päivälle ja itse myöhästyin siitä rajusti. klo 14.30-16.30 välisenä aikana laskin kuitenkin 580 kurkia. Syksyn viimeinen keltaväiski oli paikallisena. Paikkana Hautaperän altaan eteläkärki.

15.9 Tiistai: Syksyn eka hälyn arvoinen lintu sattui kohalle raviradan vieressä olevilla läjitysalueella. Taigauunilintu oli pajupuskissa mutta jatkoi valitettavasti samantien matkaa etelää kohti äännellen.

16.9 Keskiviikko: Tuli pyörähdettyä Hautaperän altaan eteläkärjessä. Näkymä pohjoiseen on sieltä loistava joten muutontarkkailuun se on kiva paikka. Vuoden ensimmäinen kuikka havainto HPJ:ltä tuli vasta nyt ja muuta mainitsemisen arvoista oli 40 västäräkin parvi.

17.9 Torstai: Kortejärveltä löysin kohtuu myöhäsen mustakurkku-uikun ja klo 13-15 vietin aikaa Hautaperän altaan eteläkärjessä kurkimuuttoa laskien. Kahdessa tunnissa kurkia muutti 684 yksilöä mutta siihenpä muutto pysähtyikin kun seinään. Yksi valkoviklo oli paikallisena

18.9 Perjantai: Sairaslomaa piti käyttää tehokkaasti hyödyksi ja piipahdin taas pariksi tunniksi hautaperän altaan eteläkärkeen kurkimuuttoa laskemaan.
Kurkia muutti tälläkertaa 475 yksilöä. Haarapääskyjä kierteli vielä 30 yksilöä, pikkutikka kiikitti lähimetsässä, kaksi myöhäistä kalatiiraa kierteli altaalla, syksyn viimeiset kaksi harmaahaikaraa istuskeli kivellä. Nuori ja vanha lintu.

27.9 Sunnuntai: Pitkästä aikaa maastossa ja paikkana Kuusamo, Ala-kitka ja kaukosaaren lintutorni. Tornilla viihdyin vain klo 7-8.30 kun vesisade ajoi mut pois mutta paljon kivaa ehti tapahtua.

45 sepelhanhea muutti kohtuu läheltä tornia ja siitä napsahti sponde elis ja fiilis mahtava luonnollisesti. Myös tiltaltti kävi hetken aikaa tornin lähellä.

29.9 Tiistai: Syksyn paras kurkien muuttopäivä mutta tuttuun tyyliin menin liian myöhään seuraamaan. klo 12.30-14.30 välisenä aikana kurkia muutti 805 yksilöä. Parvia meni vain 7 joten parvikoot oli ihan kivan kokoisia.

1.10 Torstai: Olkapään aiheuttama lintuloma senkun vain jatkuu ja nyt alkoi lokakisa KPLY-PPLY eli suomeksi keskipohjanmaan lintutieteellinen yhdistys-Pohjoispohjanmaan.

Minä valitsin paikaksi Nivalan hituran altaat jossa olin klo 7.30-12!
Aamupäivä oli todella antoisa. Koko suomenkin mittakaavassa merkittävimmät havainnot oli kaksi myöhäistä muuttavaa räystäspääskyä ja peräti 599 muuttavaa punakylkirastasta. Muuttava kangaskiuru lämmitti joka tapauksessa siinä vaiheessa eniten. muita havaintoja aamupäivältä oli mm. hemppo 2p, pyrstötiainen 8 kiert, laulurastas 9m, niittykirvinen 85m, haarapääsky 3m ja yksi muuttava pohjantikka.

3.10 Lauantai: Kalajokiralli oli edessä ja tätä olikin odotettu pitkään. Ralli ei mennyt nappiin ja sijoitukseski tuli viides tila kun joukkueita oli mukana kahdeksan. Härkälintu, huuhkaja ja tundrakurmitsa oli sellaisia lajeja mitä kukaan muu joukkue ei havainnut. Myös myöhäinen suokukko ja metsähanhi puuttui lähes kaikilta joukkueilta. Parempi onni ensi kerralla :)

6.10 Tiistai: Näillä näkymin vuoden viimeinen västäräkki ja tylli ilmaisivat itsensä altaan eteläkärjessä. Sinisorsia oli 62 yksilöä paikallisena.

10.10 Lauantai: Mustalinnuista napsahti HPJ vuodari kortejärveltä, myös yksinäinen hemppo muutti ja uupuaavalla oli kottaraisia 200 paikallisena

11.10 Sunnuntai: Raju pakkasaamu kun settijärvellä mittari näytti jopa -8 astetta. Järvi oli kuitenkin vielä sulana ja vesiäisiäkin yllättävän monipuolisesti. Mainittavimpia oli 4 uiveloa, tavi ja härkälintu

17.10 Lauantai: Haukiputaalta oli Lampilan Petri Löytänyt pikkukajavan jota piti käydä katsomassa. Opiskelureissusta se ilman muuta kävi. Bongausreissut on yleensä todella opettavaisia. Moni ei lintuharrastaja saattakin kuvitella että bongarit käy ns. keräämässä pinnoja niinku postimerkkejä. Semmoisiakin kyllä saatta olla mutta itse olen aina mennyt sillä asenteella että jos harvinaisempi lintu sattuu omalle kohalle niin on huomattavasti helpompi määrittää linnun kun on kokemusta ko. linnusta. No lintu oli paikalla ja sitä ihailtiin pienellä porukalla.

19.10 Maanantai: Voi itku!!! justiin oon reissannu niin tulee niin kova häly että joko sinne on pakko mennä kahtomaan tai ei voi keskittyä mihinkään! Lintuflunssa voi äityä tosi pahaksi jos se pääsee jylläämään kunnolla. Joskus tulee sellainen fiilis että eipä olis tullu tota viestiä :) mutta voi sitä riemua mitä se voi olla kun lintua ei meinaa löytää millään ja 7 tunnin odotus, etsiminen ja taapertaminen palkitaan! Näin kävi amerikankurmitsan kohalla jonka Veijo Nissilä löysi Hailuodon Tömpästä. Kyseessä on ensimmäinen havainto Suomesta. Lintu on viihtynyt paikalla jo viikon ja useita satoja ihmisiä onkin käynyt katsomassa lintua. Ensimmäistä kertaa työuralla tuli otettua kokopäivä vapaaksi kun lähin katsomaan lintua. Toisaalta edellisenä perjantaina olin saanut tehtyä hommat sille mallille että maanantai olis ollut hiljainen päivä ja loppuviikosta olis ollut taas kiireitä. Joillekin linnut antaa enempi virtaa mitä voi ymmärtääkään! Itse kuulun siihen sakkiin.

( Seuraavia päivityksiä EHKÄ paljon tiuhemmin )

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

15.6-19.7 retket

Oli sen verran pitkä maratonkirjoitus että kirjoittaminen hyytyi täysin ja kun olkapää lähti vielä pari viikkoa sitten pois paikalta jalkapalloturnauksessa niin eipä sitä sitten enää ole voinutkaan kirjoitella. Lyhyesti viimeisen kuukauden retket!

15.6 Maanantai: Pudaksen Seppo löysi 14.6 Kirjorastaan Kalajoelta ja sitä piti lähteä kuuntelemaan heti kun mahdollisuus tuli. Maanantaina töitten jälkeen Pauli-Pekan kanssa lähettiin Kalajoelle ja 15 lintuharrastajaa olikin siellä kuuntelemassa sillon n. klo 18 kun saavuimme paikalle. Puolisen tuntia oltiin paikalla ja kun lintua ei kuulunut niin päätettiin käydä muutamamassa paikassa virittelemässä tunnelmaa iltaa varten kun yöllähän tämä lintu on ollut aina aktiivisin. Ensimmäisenä mentiin vihaspauhan kaarisillalle ja sieltä hoituikin pikkutiira vuodariksi neljän yksilön voimin. Matka jatkui lentokentälle kangaskiurun toivossa ja vaikeuksien kautta siitäkin hoitui vuodari. Alkanut vesisade häiritsi siinä vaiheessa jo aikalailla. Jatkettiin Vaajakariin luhtakana mielessä ja Sepon löytämä lintu olikin pari kertaa äänessä kovassa vesisateessa ja näin tämäkin laji hoitui hienosti. Reissu oli siis mennyt nappiin kun kello kävi iltakymmentä ja nyt lähettiin takaisin kirjorastas paikalle. Siinä matkalla puhuttiin P-P:n kanssa että ens kerralla lähetään samantien jos tulee yöllä häly noin kovasta lajista ja harmiteltiin ja pelättiin että jos lintu ei olekaan enää äänessä! Väen paljous yllätti täysin. Aattelin että paikalla on ehkä 50-100 ihmistä mutta porukkaa olikin n. 200! Jututettiin ja onniteltiin linnun löytäjää Pudaksen Seppoa ja käveltiin porukan sekaan. Ei tarvinnut kun n. 5 minuttia odotella kun alkoi kuulumaan eriskummallisia yksiäänisiä venytettyjä vihellyksiä. Tunnelma oli hieno :) porukkaa oli tullut ympäri suomea kuntelemaan lintua. Bongausreissu meni siis enemmän kun nappiin.

22.6 Maanantai: Tein retken ihan kotimaisemissa ja Nivalan puolella. Hituran altailla ilahduttavasti 2 pikkusirriä ja 2 pulmussirriä sekä pikkutyllejä 6 Niskakankaan risteyksessä oli 120 kottaraista pelloilla/ langoilla. Haapajären puolella Aholassa löysin n. klo 22 kaksi lapinpöllön poikasta ja aikuinen lintu kävi myös piipahtamassa paikalla. Poikasten ääntelyn perusteella osasin paikallistaa linnut. Soitin Paulille havainnosta ja varttitunnin päästä myös Paulille napsahti lapparista Haapajärvi pinna. Valokuvaus tuokion jälkeen lähettiin paikalta ja jätettiin n. 3-4 viikkoset poikaset rauhaan.

25-26.6 Torstai-Perjantai Tehtiin P-P:n Kanssa yölaulajaretki Saloon. Kerran kesässä on ruukattu Etelä-Suomen yössä käydä keikka heittämässä. Luhtakerttusia oli äänessä muutama, pensassirkkalintuja pari. Kehrääjiä ei kuultu eikä myöskään viiriäisiä. Pari elistä yöhön/aamuun kuitenkin napsahti. Lehtopöllö Salon Kruusilasta klo 3.30 spondena ja punapäänarsku Salon Suomusjärveltä klo 4 bongattuna eli ihan mukava puolituntinen. Sitten päätettiinki jo laittaa kiikarit reppuun ja lähteä nukkumaan :)

30.6 Tiistai: Heti kun on reissussa niin kotimaisemilla tapahtuu :) Ruuskan Pekka ja Ilkka oli löytänyt Nuijunjärveltä harmaasorsapoikueen niin tiistain linturetki kohdituikin sitten sinne. Poikue löytyikin sieltä lopulta mutta helppoa se ei ollut. No oppipahan uuden reitin järvelle mistä avautuu järvelle näkymä. Pikkulepinkäinen ekstrana reissulla ja siitä HPJ vuodari.

1.7-2.7 Keskiviikko-Torstai: Ja mitä ihmettä ?!?!?! toisena päivänä peräkkäin bongaamaan toisen löytämää lintua Haapajärvellä! Salonkosken Sami oli löytänyt viitasirkkalinnun Karjalahdenrannalla. Samasta paikasta oon ajellut muutamana yönä aiemmin mutta sillon on ollut täysin hiljaista. No nyt se piti käydä bongaamassa ja komeasti lintu olikin äänessä. Ja taas HPJ pinna! Samalla päätin käydä vähän kuuntelemassa yölaulajia mutta muuten oli täysin hiljaista paitsi Piiloperällä äänessä oli peräti 4 ruisrääkkää! Enpä ollut aikasemmin kuullut noin montaa rääkkää HPJ:llä enkä muuallakaan KPLY:n alueella. Esim Tohmajärvellä noita kyllä riitti viime kesänä.

3.7 Perjantai: Heinäkuun piti olla hiljainen kuukausi linturintamalla mutta on se Seppo eri mies. Ylivieskan Raudaskylältä Seppo löysi liejukanan joka on todella kova laji KPLY:n aluella. Lintu sai lähialueen harrastajat liikkeelle ja ei sen enempää eikä vähempää kun elis napsahti siitä linnusta minulle :) komeasti oli lintu näkyvillä ja jäikin paikalle samalla kun jo Pietarsaaren poppoo saapui paikalle.

9.7 Torstai: Pidettiin oma Nivalan linturalli. Minä ja Pitkänen- P-P ja Rytkönen. Ralliaika oli klo 3-12 ja pikkukivoja havaintoja mahtui ralliin useita. Peruslajien jälkeen PP/Rytkönen johti yhdellä lajilla mutta niin vaan takaa tultiin ja ohi. 85-80 päättyi ne kekkerit. Rallissa nähtiin esim. 700 kottaraisen parvi, sirittäjä poikue, hemppoja, isolanttu, peltosirkku lapinsirri jne...

13.7 Maanantai: Aamulla klo 5 suunta kohti Pyhäjokea ja mustaotsalepinkäistä katsomaan joka oli löytynyt edellisenä päivänä. Klo 6.30 oltiin paikalla ja ei ehtinyt vielä autostakaan nousta kun huomattiin P-P:n kanssa langalla istuvan linnun olevan minori. Siinä vähän fiilisteltiin eliksestä ja lähettiin käymään Kalajoen puolella Rajapöllässä. Sieltä napsahti ns. "perusvuodari" karikukko joka puuttuu herkästi sisämaan lintuharrastajalta jos ei juurikaan tee vierailuja merelle. Pikkutiiralla vaikutti olevan siellä pesä ja merikotka kävi myös pyörähtämässä paikan päällä.

Lähettiin jatkamaan matkaa niin Pauli huomas ojassa kahlaajan. Peruutin takaisin päin linnun kohalle ja 10 sekuntia lintu siinä oli ennenkuin lähti lentoon. Kaikki merkit viittasi lampivikloon jota kummallakaan ei ole eliksenä. Niin vain lintu silti jäi lopullisesti määrittämättä kun ei enää saatu stagua haltuun. Sen verran ankara on oma komitea että lintu olisi pitänyt olla 101% varmuudella lampiviklo että elistä olis juhlittu. No eiköhän noita tule ja mene, kovempiakin lajeja :) Klo 11 tultiin jo takaisin kun P-P lähti armeijan palvelukseen. Tsemppiä! Minulla vielä kuukausi kesälomaa jälellä :)


15.7 Keskiviikko: 35 kilometrin päästä Pihtiputaan, muurasjärveltä tuli häly viirusirkkalinnusta. eipä kuulunut mitään sirkkalintua ja kyseessä oli ollut viitasirkkalintu eikä viirusirkkalintu eli siellä oli virhemääritys. Luhtahuitista tuli kuitenkin vuodari ja yksi ääntelevä viirupöllö sirkkalintupaikalla + yksi paikallinen viirupöllö Haapajärvellä oli retken parasta antia.

19.7. Sunnuntai: Omalta parvekkeelta klo 4-6.15 lintujen seurantaa. Paikka ei tosiaankaan ole lintuharrastajalle ihanteellinen koska meluhaittaa ruukaa olla ja eihän keskusta muutenkaan ole mikään lintuharrastajan toivepaikka kun vielä näkyvyyttä ei ole juurikaan. klo 4.58 parvekkeen yli matkasi tikli nätisti äännellen ja se olikin aamun ainut " kovempi " laji. Eiköhän jossain vaiheessa asuta vähän paremmilla apajilla :) ei sillä että tässä olis huono asua!

Näillä eväillä kohti syksyä!

lauantai 13. kesäkuuta 2009

Kuusamon SM-lintumaraton

Viikko takaperin oli Kuusamon lintumaraton ja yritän jotenkin muistella että miten se meni Kyyhkylän Tiiroilla. ( Jukka Österberg, Pauli-Pekka Österberg, Ilkka Ruuska ja Juhani Pitkänen )



Perjantaina 5.6 lähettiin aamulla seittemän jälkeen kohti Iivaaraa. Matkalla alkoi sataa räntää ja näytti siltä että nyt on kaikki edellytykset sille että tulee olemaan turhankin haastavat 24 tuntia. Matkalla nähtiin maakotka jota ei rallissa sitten havaittukaan. Vähän ennen kahdeksaa lähettiin kipuamaan kohti Iivaaran huippua. Räntä muuttui hiljalleen lumeksi ja mitä ylemmäksi noustiin, sitä kovemmin myös tuuli. Linnut oli lähes täysin ääneti. Jokunen peippo oli äänessä. Huipulla oltiin jo ennen puolta yhdeksää ja näkyvyys oli melko heikko lumisateiden takia. Yksinäinen rautiainen jaksoi laulella lumituiskussa hetken mutta muuten kuului vain tuulen tuiverrusta. Tuuli oli niin kova että kun Ilkka päätti vähän nenää niistää niin saman tien zeissin kaukoputki kaatui kalliolle ja meni hajalle. Ralli siis alkoi katastrofaalisesti. Tai ei se ollut vielä edes alkanut. Meitä oli neljä vaaran huipulla ja enää yksi kaukoputki käytössä kun Paulilla ja Juhanilla oli vain kamerat. Päätettiin lähteä jo 20 minuttia ennen rallin alkua laskeutumaan vaaralta koska paikka tuntui olevan täysin hiljainen talvisen sään takia. Rinnettä laskeutuessa puhelin herätti klo 9 rallin virallisesti alkaneeksi. Metsä oli täysin äänetön linnuista ja yhdeksän minuttia ehtikin mennä ennen ensimmäistäkään lajia joka kirjattiin vihervarpuseksi. Minä kuulin pohjantikan mutta kolme neljästä olis pitänyt kuulla joten lajista ei saatu pinnaa, eikä saatu koko rallissa muutenkaan. Pohjantikka oli toinen rallissa nuijatuista lajeista. Isokäpylintu oli paras laji mikä irtosi Iivaarasta. Metsäviklo oli myös ihan kiva joka heltisi parkki paikalta. Lajeja kertyi 9 aloituspaikasta ja jos jotain positiivista etsii rallin alusta niin aika meni huomattavasti vähemmän aloituspaikassa kun mitä oltiin suunniteltu. Ilkan kaukoputken hajoaminen tietenkin vähän lannisti rallifiilistä mutta näillä eväillä oli jatkettava eteenpäin. Iivaaran tieltä saatiin sääksi joka olikin rallissa meidän ainut havainto. 3 merilokkia jollakin isolla järvellä siinä lähellä oli myös ihan mukava piristysruiske. Merilokki paikalle tiputin puhelimen jota en tässä vaiheessa vielä tietenkään tiennyt.



Jatkettiin jonku suon kautta kohti keskustaa ja mitään ihmeempiä lajeja ei tarttunut mukaan. Pikkusirkku oli mukavasti äänessä Säynäjäperällä ja tämä olikin bongattu yksilö. Myöhemmin kuultiin vielä kaksi muutakin yksilöä ihan spondena.



Seuraavaksi mentiin kaatopaikalle josta irtosi parempana lajina kottarainen. Ainakin lehtokerttu ja haarapääsky sai tässä vaiheessa rastin listaan.



Kuusamon keskusta lintupaikkoja koluttiin seuraavat pari tuntia ja lajeja kertyi tasaiseen tahtiin hiljakselleen. Merikotka kävi nätisti lähellä Tolpanniemen venesatamassa ja nuolihaukka päivysti kitroninpurolla matalassa koivussa. Tässä vaiheessa huomasin että puhelin on hukassa ja käytiin etsimässä sitä parissa aikasemmassa paikassa missä oltiin käyty mutta tuloksetta. Alkoi haiskahtaa tässä vaiheessa siltä että epäonni jatkuu meidän joukkueessa joka oli saanut rallinumeroksi numeron 13!



Aurinko näyttäytyi kolmen maissa iltapäivällä ja päätettiin lähteä petolintuja staijaamaan rukalle. Matkalla poikettiin yhessä mäntymetsässä jossa olin talvella nähnyt useita lapintiaisia ja hömötiaisia. Nyt ei saatu kumpakaan kyseisessä paikassa eikä koko rallissa muutenkaan! hömötiainen oli koko rallin suurin lajipuute meidän joukkueelta. Melkein negaässä! ainoastaan kahdelta puuttui kyseinen laji rallissa. Virtaväiskiä etsittiin saaruanlammilta pitkään tuloksetta ja syy olikin siinä että oltiin väärässä paikassa. No lintu hoitui pitemmän kaavan kautta ja saatiin siinä sivussa myös harmaasieppo, niittykirvinen ja tuulihaukka. Haukkoja ei tuntunut ilmassa olevan ainakaan meidän katseluetäisyydellä ja tyydyimme kivitaskuun joka olikin ainoa havaintomme rallissa. Kello oli tässä vaiheessa 17 ja lajeja kasassa tasan 70



Matka jatkui vuotunkiin ja matkalla pysähdeltiin ahkerasti ja kun ilmakin välissä oli jopa aurinkoinen lumikuurojen jälkeen niin osa linnuista olikin yllättävän aktiivisella tuulella. Rautiainen, punavarpunen ja kapustarinta tarttui nopeasti listalle niin alkoi näyttää jo huomattavasti paremmalta. Konttaisen parkkipaikalla pysähdyttiin hetkeksi ja sinipyrstö ja käki kuuluttivat itsensä rallilaariin.



Hieman ennen vuotungin lintutornia yritettiin jyrkänkoskelta koskikaraa mutta karaa ei näkynyt missään. Lajeja oli kasassa 83 kun saavuttiin lintutornille kovin odotuksin vähän ennen ilta kahdeksaa. mm. suokukko piti napsahtaa tässä vaiheessa peruslajilistalle mutta se oli yksi niistä kolmesta lajista joka ei päätynyt peruslajilistalle koko rallissa. Mustarastas ja tukkakoskelo kuitenkin täydensi listaa ennenkuin oli tulossa illan ensimmäinen tunti klo 20-21 kun ei yhtään uutta lajia havaittu. tunti ja neljäkymmentä minuttia ajeltiin korvessa hiekkateitä uusia lajeja haeskellen ennenkuin noin 21.40 Särkiluomalla saatiin samalta pellolta ensiksi yksinäinen töyhtöhyyppä ja kohta perään metsähanhi joita oli pellolla kolme yksilöä. Lehtokurppa ehti vielä ennen ilta kymmentä täydentämään lajilistaa joka olikin ainut havaintomme tästä lajista.



Jatkettiin Antinperän lintutornille joka vaikutti ihan tyhjältä mutta niin vain sieltä alkoi lajeja tippumaan. Jouhisorsa, mustaviklo, ja suopöllö ja teeri oli antinperän satoa. Kettu jolkotteli järven toisella puolella.



Matolammelta odotettiin paljon mutta mitään ei kuitenkaan tärpännyt. Vesipääsky piti löytyä sieltä mutta kolmas peruslajipuute alkoi haiskahtamaan viimeistään tässä vaiheessa. Rallin toinen havainto suopöllöstä oli paikan kovin laji. Vuorokausi alkoi hiljalleen vaihtumaan kun pidettiin pientä palaveria että minne lähteä. No Helilampi oli hyvä veto varmistaa ruokokerttunen joka puuttui vielä listasta. Lajeja 92 ja mielikuvitus tuntui loppuvan kaikilta täysin että mitä tehdään.

Itsellä oli ajatukset puhelimessa joka oli ollut jo 15 tuntia metsässä lumi/räntä/rae/vesisateessa. ja kun puhelin hälyytti vielä kun siihen yritti soittaa niin sanoin että jos ei ole parempia ideoita niin lähetään käymään Iivaaran lähellä olevassa metsässä, minne arvelin puhelimen pudottaneeni heti rallin alkupuolella. Matkaa sinne oli ehkä 40 kilometriä ja ja kanalintuja ei noussut tien reunalta ainuttakaan vaikka niitä yritettiin saada täydennettyä teeren lisäksi. Varmaan 30 kilometriä oltiin ajeltu kun Juhani hoksasi männyssä komean soivan ukkometson! jatkettiin matkaa samantien ja päätettiin takaisin tullessa pysähyä hetkeksi kattomaan metson soidinmenoja. Mikä on fiilis kun viimeistä kertaa yrittää löytää päivän/ yön aikana puhelinta joka on ollut metsässä 15 tuntia ja kun siihen yrittää soittaa niin kaukaa kuuluu että siellä se metässä soi? Se oli mun kohalla koko maratonin paras fiilis! puhelin kesti kaikki sateet ja oli melkoinen onni että puhelin oli tippunut pienen kuusen alle jossa se oli osittain sateelta suojassa. Jospa sais Ilkalta kuvan siitä tilanteesta :) boonuksena oli tosiaan komea risainen metso joka oli täydessä soidinhuumassa. Jokaiselle kokemus oli uusi. Metson hiomiset ei tosiaankaan kuulu kauaksi.

Kun tuonne asti oltiin ajeltu yöllä niin päätettiin käydä kiurusuolla yrittämässä mm. jänkäsirriäistä ja jänkäkurppaa. Puoli kahelta yöllä oltiin suolla ja Juhani, Pauli-Pekka ja Ilkka lähti samantien talsimaan suolle kun minä vielä jäin vaihtamaan saappaat. Lähin aavistuksen eri suuntaan kävelemään kun muut ja kohta jaloista pölähtikin riekko komean naurun remakan säestyksellä. Muut ei sitä kuullutkaan ja olin melko varma että siinä nuijattiin yksi laji ja vielä hetkeä myöhemmin jänkäsirriäinen lauloi vain minulle niin alkoi tuntumaan että meneekö tämä suokeikka ihan putkeen.

Ilkka ja Pauli-Pekka tuli mun luokse ja Juhani tuli omaa reittiä kun lähettiin kävelemään siihen suuntaan mihin riekko oli luultavasti laskeutunut. Jänkäsirriäinen ilmaisi tässä vaiheessa itsensä myös Paulillle ja Ilkalle ja näin kun oltiin kaikki kolme kuulemassa yhtäaikaa niin siitä saatiin hyväksytysti laji listoille. Jänkäsirriäinen olikin rallissa tänävuonna normaalia tiukemmassa kun vain 3/23 joukkuetta havaitsi jänkäsirriäisen. Tässä valossa tuo olikin rallissa meidän kovin laji. Vähän matkaa käveltyä riekko pomppas lentoon ja niin sekin oli sitten hoidettu ja piti jo vähän tuulettaa että eipä jäänyt sekään nuijatuksi lajiksi. räntää sateli myös yöaikaan suolla.

Sää selkeni hetkeksi noin klo 3 aamulla ja sillon myös selvästi linnut lauloi aktiivisesti ja pensastaskusta saatiin siinä sivussa rallin eka ja ainut havainto. Melko pian sen jälkeen lunta alkoikin tulla todella sakeasti ja näyttipä se jäävän aamuksi maahankin ainakin vuotungin seudulla.

klo oli 4 ja lajeja kasassa 97! näytti ihan kohtuu hyvältä kun valtavaara oli vielä käymättä ja lajeista puuttui vielä mm. kiuru ja hömötiainen, ja valtavaaran peruslajeja ( peukaloinen, pohjantikka, palokärki ) Vuotungissa yritettiin väkisin kiurua mutta väkisinhän niitä ei oteta. Kiurua ei vaan yksinkertaisesti saatu tähän ralliin. 16 metsähanhen parvi meni yli ja Ilkka poimi siitä kaksi lyhytnokkahanhea mutta siihen ei saatu vahvistusta. Itsellä oli kiikarit niin huurussa ja märässä että paljain silmin näki paremmin kun kiikareilla joten nuijattu laji siitä vain meni koska P-P ja Juhanikaan ei tehnyt selkeää havaintoa lyhytnokista.

Valtavaaraan nouseminen oli totaallisesti tyhjä arpa! ei ainuttakaan uutta lajia vaikka noustiin huipulle ja jatkettiin vielä siitäkin toiselle puolelle pitkälle. Tähän vaiheeseen saatiin maratonin toinen täysi tunti jolloin ei tullut lajin lajiakaan ja nyt olisi pitänyt olla menossa kunnon loppukiri. Sinipyrstöjä oli äänessä ainakin kolme yksilöä mutta ne ei niin erikoiselta siinä vaiheessa tuntunut.

Valtavaaralta lähettiin jatkamaan matkaa ja palokärki lensi nätisti tien yli ja siinä tuli 99.laji

Vielä kaksi tuntia maratonia jälellä ja yritettiin saada helpoimpia puutteita hoidettua. Hömötiaseen satsattiin mutta turhaan. Vesipääskyä yritettiin puolitosissaan ilman tulosta ja kiuruakin yritettiin sellaiselta pellolta jolla niitä olis olettanut olevan. Siinä meni klo 7-8 ilman uusia lajeja ja päätettiin viimeinen tunti palloilla keskustan tuntumassa. Pienen harkinnan päätteeksi päätettiin viimeinen tunti viettää kokonaan vihtasalmen lintutornilla.

Puolituntia meni ilman uusia lajeja mutta klo 8.37 sadan lajin raja saatiin rikki kun kaksi lapinsirriä tuli komeasti äännellen tornin viereen turvelautalle. Tietyllä tapaa tavoite täyttyi siinä vaiheessa vaikka tiukille menikin. Vähän parempaa sijoitusta odotettiin kuitenkin ottaen huomioon huonon sään mutta olipa muutkin kuitenkin pärjännyt ilmeisesti aikalailla omalla tasollaan. Käytiin vielä viimeinen kymmenen minuttia jätevedenpuhdistamolla mutta lajimääräksi jäi tasan 100 joka on kuusi lajia vähemmän kun viime vuonna. Sijoitus oli kuudestoista joka ei saanut minkäälaisia tunteita mihinkään suuntaan :) Pauli-Pekka arvioi sijoituksen täsmälleen oikein. Itse olin sitä mieltä että tuolla tuloksella heltiää sija 15

No meillä oli pääasia että saadaan kivoja kokemuksia ja mukava 24 tuntinen mutta siihen mahtui tosiaan varmasti vähintäänkin kahden maratonin edestä tapahtumia. Joukkueen kanssa puitiin hieman rallin jälkeen näitä tapahtumia ja tultiin siihen tulokseen että ei paljoa paremmin olisi voinut mennä kun maratonia edellisenä päivänä nähtiin keisarikotka ja Kuusamon erikoisuudet virtavästäräkki, sinipyrstö ja pikkusirkku myös saatiin vuodarilistoille. Tässä vielä meidän rallin parhaimmat lajit ja pahimmat lajipuutteet josta selviää että ihan nappiin ei mennyt kun enempi on pahoja lajipuutteita kun hyviä lajeja. Nyt ollaan taas yhtä kokemusta rikkaampia!

Pahimmat lajipuutteet

Pikkutylli 17/23
Tilhi 18/23
Suokukko 17/23
Vesipääsky 18/23
Hömötiainen 21/23!

Parhaimmat lajit

Suopöllö 7/23
Jänkäsirriäinen 3/23
Isokäpylintu 7/23

Eli jäkiekko termiä käyttäen hävittiin ralli maalein 5-3

ens vuonna lähetään hakemaan voittoa :)

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Keisarikotkasta sponde elis

Keskiviikko 3.6

Lähettiin kohti Kuusamoa n. klo 12 ( minä, Varpu, Adele ja Pauli-Pekka ) Pitkäsen Juhanin kanssa ajeltiin yhtämatkaa Rantsilasta eteenpäin ja Ruuskan Ilkka otettiin Oulusta kyytiin ja näin Kyyhkylän Tiirojen Joukkue matkusti kahdella autolla kohti Kuusamoa. Kuusamoon saavuttiin viiden maissa päivällä ja alkuillasta pidettiin pientä palaverin tynkää että missä kannattais käydä. Minä, P-P ja Ilkka käytiin keskustassa muutamassa paikassa mutta mitään ihmeempää ei näkynyt. Pikkusirkkua, pikkutylliä tai vaikkapa riekkoa ei löytynyt niistä paikoista missä niitten arveltiin olevan. Mitään erikoista ei siis muutaman tunnin aikana näkynyt. Ruskosuohaukka oli lienee paras havainto Kuusamon mittakaavassa. Naaras lensi lähellä vihtasalmea.

Torstai 4.6

Lähettiin noin klo 5 liikkeelle kylmässä, aurinkoisessa ja tuulisessa säässä. Aamun pohjustuksissa ei ollut kovinkaan hyötyä. Jos pohjustaa alle 10 tuntia maratonia varten niin eihän se ihme olekaan. Mietittiin että jollakin suollakin pitäisi käydä mutta ei millään jaksais lähteä ajamaan minnekään kauaksi. Katottiin kartasta ja päädyttiin käymään särkilammella kun näytti niin hyvältä maasto. Pikkukiljukotkasta tuli häly. Lintu Vuotungissa, lentää kohti Ala-vuotunkia. Kohta tuli uus viesti jossa mainittiin linnun lentävän kohti Rukaa. Sehän tuleekin sitten suoraan kohti, pitääpä olla tarkkana!

Käytiin särkilammen vieressä olevalla suolla ja suo vaikutti tyhjältä. Palattiin takaisin polulle ja käveltiin kohti Särkilampea kun Kotka lensi vastavalossa jatkuvassa liidossa. Määritettiin lintu pikkukiljukotkaksi habituksen perusteella ilman kaukoputkea.. linnusta ei saatu minkäänlaista väritystä joten Ilkka ja Pauli-Pekka lähti saman tien juoksemaan autolle 200 metrin päähän ja minä jäin Juhanin kanssa pitämään lintua silmällä. Lintu ehti kadota siinä ajassa metsän taakse kun Pauli ja Ilkka palasi takaisin. Päätettiin palata takaisin suolle siinä toivossa että sieltä näkyisi vielä lintu. Mentiin suolle ja pian suon reunassa reilun 200 metrin päässä lensi matalalla kotkalintu. Miten ihmeessä noin vaalea kotka??? Ilkka lausui legendaarisesti että keisarikotka! Siihen me että onko pokkaa määrittää lintua keisarikotkaksi vaikka siltähän se näyttää. Kymmenen minuttia sitten lähti viesti pikkukiljukotkasta!!! Juhani alkoi räpsimään linnusta valokuvia ja Paulia harmitti että ei tullut sen oma kamera mukaan. Nyt ois tullut todella hyvää kuvaa linnusta joka lensi matalalla ja kohtuu lähellä myötävalossa. Tässä vaiheessa tuli kieltäytymisreaktio ja ei millään tahtonut uskoa että mitä silmät näkee! viesti pitäis lähettää bongariliittoon. Ei kukaan usko että nyt samoilla jalansijoilla on keisarikotka ja kun kukaan ei ollut koskaan nähnyt kumpaakaan lintua niin se ei auttanut asiaa yhtään. Ilkka naputteli jo rarikotkaa mutta se vaan jäi lähettämättä ja se olikin ISO virhe. Ihan täyttä varmuutta ei kuitenkaan ollut että kyseessä oli keisarikotka. todellinen suurharvinaisuus sai ihan liian varovaiseksi kun on tottunut siihen että laittaa hälyn vasta sitten kun on täysin varma havainnosta, varsinkin jos on itse löytänyt. Myöhemmin päivällä kuvat näki monta kokeneempaa ornia ja kun kaikki oli samaa mieltä havainnosta niin siinä vaiheessa vasta päätettiin ilmoittaa laji edes tiiraan.

Juhanin ottamia kuvia on osoitteessa http://www.kyyhkylantiirat.blogspot.com/
ja http://www.tarsiger.com/gallery/index.php?lang=fin

Toukokuu pähkinänkuoressa

Niin kiireistä on ollut että blogia ei ole ehtinyt paljoa ajattelemaan. Lyhyesti käyn läpi mitä kaikkea tähän on mahtunut.

22.Toukokuuta perjantai: kävin polkupyörällä ekoilemassa ja ekovuodareita napsahteli taas ihan mukavasti kun sen verran harvoin tulee noita reissukja tehtyä. Ensimmäiset tervapääskyt ehti tännekin. Se on se varma kesän merkki.

24.Toukokuuta sunnuntai: Kummipojan synttäreillä oltiin viikonloppuna Jyväskylässä ja sunnuntai aamuna kävin tsekkaamassa Jyväskylän seudun lintutilanteen. Bongasin pikkusiepon ja kultarinnan. Laukaan punapäänarskua ei näkynyt. Takaisin tulo matkalla tuli sopivasti häly kuningaskalastajasta ja siitä jäi hieman huonohko maku kun lintua en ollenkaan nähnyt mutta kuulin kuitenkin. Vettä satoi paljon, vaimo ja lapsi odotti autossa joten ei ollut oikein mahdollisuutta jäädä pitemmäksi aikaan kun tovi siellä jo vierähtikin.

31.Toukokuuta: Kesän ensimmäinen Haapajärven yölaulajareissu ja saldona yksi satakieli, viitakerttunen ja ruisrääkkä. Viitakerttunen olikin KPLY:n tämän vuoden ensimmäinen.

Toukokuun jälkeen vuodareita kasassa 179 kun tässä vaiheessa oli vuonna 2007 163 ja 2008 169 eli nyt taitaa olla liian kova vauhti päällä :) Vielä erikoishuomautus että en yritä saada mahdollisimman paljon pinnoja vaan niitä tulee kun tulee ja voi olla että nyt kun lasken kolmatta kertaa peräkkäin vuodareita niin vois yrittää saada kolmannen kerran peräkkäin 215 lajia kasaan!

Toukokuun top 3 vuodarit

1. Keltajalkaviklo Kokkola ( neljättä kertaa suomessa ) bongaus
2. Mehiläissyöjä Ylivieska bongaus
3. Kuningaskalastaja Pihtipudas bongaus

kaikki eliksiä!

torstai 21. toukokuuta 2009

Viikon retket

Sen verran kiireistä on ollut viimeaikoina niin linturintamalla kun muuallakin että ei ole paljoa retkistooreja ehtinyt kirjoitella. Tässä lyhyesti viikon varrelta

Keskiviikko 13.5

Kävin ensimmäistä kertaa tälle vuodelle nuijunjärvellä. Liroja oli peräti 240! enpä ole eläessäni nähnyt Haapajärvellä aikasemmin tollasta määrää. Lapasorsia oli 5/3 ja mustakurkku-uikkuja 3p

Lauantai 16.5

Polkupyörällä kävin ekovuodareita napsimassa ja uusina mm. käenpiika ja hemppo

Sunnuntai 17.5 Ohtakari klo 6-9

Sisämaan ornit östju&östpa lähti aamulla neljän jälkeen Kokkolaan lohtajan ohtakariin. Aamu oli hieno ja vuodareita napsahteli muutaman tunnin aikana yhdeksän. Merellä tulee käytyä melko harvoin ja meren kevätmuuttoa tulee seurattua vielä harvemmin, about kerran keväässä joten on aika hankala sanoa että oliko muutto nyt hyvää vai keskinkertaista. Joka tapauksessa ilma oli todella miellyttävä kun ei tuullut paljoa ja oli lämmin. Aamun parhaita haviksia sisämaan orneille oli muuttava haahka koiras, paikallinen ruokki ja kiertelevä riskilä. Sinirintoja oli saaressa vähintään viisi paikallisena, ehkäpä jopa kymmenen! Yksi turkinkyyhkykin pyörähti sen verran saaressa että Pauli ehti siitä kuvat napsasta. Paulin Ottamia kuviahan löytyy Kyyhkylän Tiirojen sivulta osoitteesta http://www.kyyhkylantiirat.blogspot.com/

Tässä vielä vähän aamun muuttosaldoja

Mustalintu 344m
Pilkkasiipi 186m
Mustalintulaji 120m
Merimetso 87m
Kaakkuri 41m
Kuikka 20m
Kuikkalaji 52m

Maanantai 18.5

Ei voinut olla lähtemättä toisena päivänä peräkkäin Kokkolaan kun sunnuntai-iltana tuli häly paikallisesta keltajalkaviklosta.Lintu ensimmäistä kertaa KPLY:n alueella ja neljättä kertaa suomessa. Löytäjänä oli Kokkolalainen lintuharrastaja Marko Knuutila. Käytiin Paulin ja J. Pitkäsen kanssa katsomassa lintua. Lintu oli viidenkymmenen metrin päässä joten sitä sai ihailla ihan oikeasti :) ensimmäistä kertaa tälle vuodelle tarkeni myös meikäläinen shortseissa ja t-paidassa joten ilma oli jo hyvin kesäinen. Lintu viihtyi paikalla löytymisen jälkeen vain reilun vuorokauden joten käytiin kyllä juuri sopivaan aikaan.

Tänäaamuna kävin Reisjärvellä huvikseen tsekkaamassa lintuja ja ei mitään isompia näkynyt. Vuohtajärellä olleet neljä kaakkuria ja yksi pikkutikka lämmitti mieltä eniten. Pikkutikka ei kuitenkaan ollut järvellä vaan järven rannalla olevassa lehtimetsässä =)

Saapa nähä että onko punapäänarsku tämän viikon jälkeen elislistan jatkeena kun kummipojan synttäreillä olisi tarkoitus käydä viikonloppuna Petäjävedellä ja narsku on ollut Laukaassa jo toistaviikkoa paikallisena.

lauantai 16. toukokuuta 2009

Ekovuodarit 2009 ( östju )

Lajit siinä järjestyksessä kun ne on havaittu
Laji Aika Paikka Määrä

1.Varis 10.Tammikuuta HPJ Keskusta 3p
2.Naakka 10.Tammikuuta HPJ Keskusta 4p
3.Sinitiainen 10.Tammikuuta HPJ Keskusta 5p
4.Viherpeippo 10.Tammikuuta HPJ Keskusta 30p
5.Harakka 10.Tammikuuta HPJ Keskusta 5p
6.Talitiainen 10.Tammikuuta HPJ Keskusta 10p
7.Pikkuvarpunen 10.Tammikuuta HPJ Keskusta 10p
8.Varpunen 10.Tammikuuta HPJ Keskusta 30p
9.Urpiainen 10.Tammikuuta HPJ Keskusta 15p
10.Punatulkku 10.Tammikuuta HPJ Keskusta 4p
11.Kesykyyhky 10.Tammikuuta HPJ Keskusta 57p
12.Keltasirkku 10.Tammikuuta HPJ Keskusta 10p
13.Käpytikka 10.Tammikuuta HPJ Ylipää 1p
14.Närhi 10.Tammikuuta HPJ Ylipää 2p
15.Fasaani 10.Tammikuuta HPJ Ylipää 1p
16.Kanahaukka 10.Tammikuuta HPJ Haittaperä 1p
17.Töyhtötiainen 10.Tammikuuta HPJ Haittaperä 1ä
18.Hömötiainen 10.Tammikuuta HPJ Haittaperä 1ä
19.Hippiäinen 10.Tammikuuta HPJ Haittaperä 5p
20.Pyrstötiainen 10.Tammikuuta HPJ Haittaperä 12p
21.Nokkavarpunen 17.Tammikuuta HPJ Savimäenpuhto 1p
22.Valkoselkätikka 17.Tammikuuta HPJ Savimäenpuhto 1n, p
23.Peippo 17.Tammikuuta HPJ Savimäenpuhto 1p
24.Kuusitiainen 27. Tammikuuta HPJ Keskusta 1p
25.Korppi 7.Helmikuuta HPJ Haittaperä 1ä
26.Koskikara 7.Helmikuuta HPJ Härkäahonkoski 1p
27.Teeri 7.Helmikuuta HPJ Härkäaho 6p
28.Varpushaukka 8.Helmikuuta HPJ Palomäki 1 kiert
29.Taviokuurna 8.Helmikuuta HPJ Palomäki 1k, p
30.Riekko 14.Helmikuuta HPJ Leväniemi
31.Varpuspöllö 14.Helmikuuta HPJ Keski-Kuuhinko 1Ä
32.Huuhkaja 14.Helmikuuta HPJ Honkaperä 2Ä
33.Helmipöllö 18.Maaliskuuta HPJ Hallakangas 1Ä
34.Viirupöllö 18.Maaliskuuta HPJ Kuona 2Ä,ä
35.Laulujoutsen 21.Maaliskuuta HPJ Karjalahdenranta,savilahti 3p
36.Pikkukäpylintu 21.Maaliskuuta HPJ Isosaari 2kiert,ä
37.Töyhtöhyyppä 9.Huhtikuuta HPJ Savilahti 1p
38.Merihanhi 9.Huhtikuuta HPJ Savilahti 1p
39.Sinisorsa 9.Huhtikuuta HPJ Savilahti n. 20p
40.Vihervarpunen 9.Huhtikuuta HPJ Keskusta 1Ä
41.Mustarastas 11.Huhtikuuta HPJ Savimäenpuhto 1p
42.Isokäpylintu 11.Huhtikuuta HPJ Savimäenpuhto 1 kiert
43.Järripeippo 11.Huhtikuuta HPJ Savimäenpuhto 1p
44.Telkkä 11.Huhtikuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti 4p
45.Ampuhaukka 11.Huhtikuuta HPJ Savimäenpuhto 1kiert
46.Pikkutikka 11.Huhtikuuta HPJ Kurikkalampi 1/1p
47.Isokoskelo 11.Huhtikuuta HPJ Kurikkalampi 1 kiert
48.Kulorastas 11.Huhtikuuta HPJ Siiponkoski 1p
49.Kurki 11.Huhtikuuta HPJ Siiponkoski 1p
50.Puukiipijä 11.Huhtikuuta HPJ Isosaari 2Ä
51.Tuulihaukka 11.Huhtikuuta HPJ Uupuaavan itäpuoli 1p
52.Palokärki 11.Huhtikuuta HPJ Vehkapuhto 1Ä
53.Räkättirastas 13.Huhtikuuta HPJ Keskusta 1Ä
54.Punakylkirastas 13.Huhtikuuta HPJ Keskusta 3 kiert
55.Punarinta 14.Huhtikuuta HPJ Keskusta 3Ä
56.Sepelkyyhky 15.Huhtikuuta HPJ Keskusta 1 kiert
57.Niittykirvinen 15.Huhtikuuta HPJ Keskusta 1m
58.Kuovi 16.Huhtikuuta HPJ Keskusta 1Ä
59.Rautiainen 18.Huhtikuuta HPJ Keskusta 1m
60.Västäräkki 19.Huhtikuuta HPJ Keskusta 1p
61.Kottarainen 19.Huhtikuuta HPJ Keskusta 1p
62.Sinisuohaukka 19.Huhtikuuta HPJ Siiponkoski 1 kiert
63.Kiuru 19.Huhtikuuta HPJ Uupuaavan länsipuoli 2Ä
64.Pajusirkku 19.Huhtikuuta HPJ Uupuaavan länsipuoli 2Ä
65.Isolepinkäinen 19.Huhtikuuta HPJ Uupuaavan länsipuoli 1p
66.Metsähanhi 19.Huhtikuuta HPJ Uupuaavan itäpuoli 2m
67.Kanadanhanhi 20.Huhtikuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti 1p
68.Harmaalokki 20.Huhtikuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti 1 kiert
69.Naurulokki 22.Huhtikuuta HPJ Kortejärvi n 30p
70.Kalalokki 22.Huhtikuuta HPJ Kortejärvi 5p
71.Taivaanvuohi Huhtikuuta HPJ Uupuaavan länsipuoli 2 kiert
72.Piekana 22.Huhtikuuta HPJ Uupuaavan länsipuoli 1p
73.Ruskosuohaukka 22.Huhtikuuta HPJ Tiitonranta 1 kiert
74.Nokikana 22.Huhtikuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti 2p
75.Jouhisorsa 22.Huhtikuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti 4p
76.Tavi 22.Huhtikuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti 6p
77.Lehtokurppa 23.Huhtikuuta HPJ Keskusta 1 kiert
78.Laulurastas 24.Huhtikuuta HPJ keskusta 2m, ä
79.Tukkasotka 26.Huhtikuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti 7p
80.Uivelo 26.Huhtikuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti 5p
81.Meriharakka 26.Huhtikuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti 2p
82.Metsäviklo 26.Huhtikuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti 2p+1Ä
83.Lapinsirkku 26.Huhtikuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti 2m
84.Haapana 26.Huhtikuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti 4p
85.Leppälintu 30.Huhtikuuta HPJ keskusta 1Ä
86.Valkoviklo 30.Huhtikuuta HPJ keskusta 1Ä
87.Metsäkirvinen 2.Toukokuuta HPJ Keskusta 1ä ( joka paikassa)
88.Tilhi 2.Toukokuuta HPJ Haaga 13 kiert
89.Peukaloinen 2.Toukokuuta Reisjärvi Järvikylä 1Ä
90.Kapustarinta 2.Toukokuuta Reisjärvi Järvikylä 2ä
91.Rantasipi 2.Toukokuuta Reisjärvi Järvikylä 1p
92.Kirjosieppo 2.Toukokuuta Reisjärvi Järvikylä 1p
93.Tiltaltti 2.Toukokuuta Reisjäri Järvikylä 2Ä
94.Silkkiuikku 2.Toukokuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti 4p
95.Suokukko 2.Toukokuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti 1p
96.Kivitasku 16.Toukokuuta HPJ Savimäenpuhto 1p
97.Haarapääsky 16.Toukokuuta HPJ Savimäenpuhto 1p
98.Pensastasku 16.Toukokuuta HPJ Savimäenpuhto 1Än
99.Lapasorsa 16.Toukokuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti 1p
100.Pikkulokki 16.Toukokuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti n.10p
101.Kalatiira 16.Toukokuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti 2p
102.Hemppo 16.Toukokuuta HPJ Savimäenpuhto, Savilahti 1m, ä
103.Räystäspääsky 16.Toukokuuta HPJ Mustolanperä 3 kiert
104.Käenpiika 16.Toukokuuta HPJ Mustalanperä 1Ä
105.Pajulintu ( noin 5.5 ) unohtunut merkata
106.Hernekerttu 20.Toukokuuta HPJ Keskusta 2Ä
107.Käki 20.Toukokuuta HPJ Keskusta 1Ä
108.Harmaasieppo 22.Toukokuuta HPJ Ahola 1ä
109.Sirittäjä 22.Toukokuuta HPJ Ahola 1Ä
110.Ruokokerttunen 22.Toukokuuta HPJ Aholanjärvi 2Ä
111.Liro 22.Toukokuuta HPJ Aholanjärvi 1 kiert, ä
112.Pensaskerttu 22.Toukokuuta HPJ Aholanjärvi 1p, Ä
113.Törmäpääsky 22.Toukokuuta HPJ Aholanjärvi 1 kiert, ä
114.Lehtokerttu 22.Toukokuuta HPJ Halmeperä 1Ä
115.Tervapääsky 22.Toukokuuta HPJ Keskusta 7 kiert

maanantai 11. toukokuuta 2009

Tornien taisto

Kyyhkylän Tiirat osallistui kuudetta kertaa peräkkäin tornien taistoon Kärsämäen Nurmesjärvellä. Päivä oli loistava ja uusi ennätyskin syntyi. 71 lajia havaittiin kun entinen ennätys oli 69 lajia vuodelta 2007. Parhaimpia lajeja oli pilkkasiipi, pohjansirkku, harmaasorsa, heinätavi ja sirittäjä. Pilkkasiipi oli uusi laji Kärsämäelle. Kärsämäellä on nyt havaittu vaatimattomat 189 lajia. Kyyhkylän Tiirojen sijoitus oli 95 kun torneja oli mukana 289. Luonnollisesti eniten lajeja havaittiin meren rannalla olevissa lintutorneissa sekä Etelä-Suomen lintutorneissa, eli siellä missä lintulajejakin on eniten. Kärsämäellä taisto aamuna sää oli kohtuu hyvä. Tyyntä ja aurinkokin pilkotti välissä pilvien välistä. Myöhemmin aamupäivällä pilvisyys vaihteli ja klo 11 paikkeilla taivas alkoi mennä täysin pilveen. Vettä ei kuitenkaan satanut koko aikana vaikka sitäkin etukäteen ounasteltiin. Pohjoisen lintutornit pärjäsivät tänä vuonna poikkeuksellisen hyvin koska ajankohta oli normaalia hieman myöhempään ja etelärannikolla satoi vettä. Tulokset löytyy osoitteesta http://www.birdlife.fi/

perjantai 8. toukokuuta 2009

Bongaus paineita!

Eilen illalla napsahti häly mehiläissyöjästä. Viesti tuli semmoseen aikaan että ei ollu oikein saumaa lähteä lintua katsomaan kun tytön synttäreitä vietettiin. Tänä aamuna 6.30 tuli päivityksenä jälleen viesti että mehiläissyöjä Ylivieska, Raudaskylä.... Ei voinut lähteä katsomaan lintua työkiireiden takia. Raudaskylä on vain 40 kilometrin päässä joten kova halu oli päästä lintua tsekkailemaan. Työpäivä meni madellen kun ajatukset karkasi usein Ylivieskan suuntaan. No iltapäivään asti töitä tuli tehtyä ja sitten lähin parituntia etuajassa Raudaskylälle. Lintu hoitui helposti, oli istumassa koivun oksalla kun saavuin paikalle. Paikalla oli Pelttarin Petri ja Kajaanilaisia. Lintu oli kohtuu lähellä ja sitä pääsi putkella seuraamaan hienosti. Taitavasti lintu sai kimalaisia lähes jokaisella saalistuskerralla. Porukkaa tuli tasaisesti lisää ja osa lähti sitä mukaan. Oli hieno kokemus ja elis napsahti siitä!

Huomenna onkin vuorossa tornien taisto. Iltapäivälle ennustetaan rajua vesisadetta. Toivottavasti ei ainakaan ennen iltapäivä yhtä sada. Lajimäärä tulleen olemaan 65 paikkeilla?

lauantai 2. toukokuuta 2009

Reisjärvellä vierailu

Tänäaamuna kävin ensimmäistä kertaa tälle vuodelle HPJ:n ulkopuolella pyöräilemässä. Ilma oli todella loistava ja Aurinko paistoi jo mukavasti kun lähin klo 6.15 ekoilemaan. Yhdeksältä oli jo sen verran lämmintä että takki oli liikaa ja piti vähän vaatetusta vähentää. ekovuodareita napsahti yhdeksän mutta mitään ihmeellistä ei sattunut eteen. Tilhiä olikin jo odoteltu kovasti. Aamun reitti Keskusta-Haaganperä-Kalakangas-Järvikylä-Pekkaperä-Mustanperä-Karjalahdenranta-Savimäenpuhto-Keskusta. Noin neljäkymmentä kilometriä tuli matkaa. Uudet vuodarit Peukaloinen, suokukko, rantasipi ja kirjosieppo + uusina ekopinnoina lisäksi metsäkirvinen, tilhi, kapustarinta ja silkkiuikku.

Huomenna olis tarkoitus tsekata Kärsämäen Nurmesjärven lintutornin tilanne että miltä siellä tilanne näyttää kun vajaan viikon päästä Kyyhkylän Tiirat kisailee kuudetta kertaa peräkkäin kyseisellä tornilla.

Huhtikuu paketissa.

Sunnuntai 26.4

Muutaman tunnin fillariretki lähiseuduilla. Uivelo, tukkasotka, lapinsirkku ja meriharakka uudet ekopinnat

Maanantai 27.4

Pauli löysi nivalasta pari tundrahanhea lyhytnokka/metsähanhi parvesta. Kävin hoitamassa tundrahanhista samalla vuodarin kun vein auton korjattavaksi. Samalla myös valkoviklosta ja pikkukuovista vuoden ensihavainnot. Paikkana Nivalan Vähäjärvi

Torstai 30.4

Piti käydä vielä kuun viimeisen päivän iltana tsekkaamassa lintutilanne kun taas autokin oli iskussa. Reilun puolentunnin tynkälenkillä tarttui uusina lajeina silkkiuikku ja kivitasku.

Huhtikuun jälkeen lajeja kasassa 122 kun vuonna 2007 huhtikuun jälkeen oli 128 ja v. 2008 124 eli ei suuria eroja ole edellisiin vuosiin.

Huhtikuun top kolme vuodarit:

1.Sepelrastas
2.Maakotka
3.Tundrahanhi

lauantai 25. huhtikuuta 2009

Hailuodon reissu

Aamulla klo 3.30 minä, P-P ja Samppa lähettiin kohti Hailuotoa. Arvelin että kymmenen vuodaria tulee reissulla. Aamutuimaan ajeltiin Tyrnävän kautta mutta hanhet taisi auringonnousun aikaan olla vielä merellä koska niitä oli todella vähän pelloilla. Aamun ekalla lautalla 6.30 mentiin Hailuotoon ja kirkkosalmen lintutornille. Esa Aalto siellä olikin jo tiirailemassa. Oli nähnyt aamun aikana kolme sepelrastasta. Aika hyvin! Äksöniä oli heti aamusta mukavasti. Ruskosuohaukkoja pörräsi vähintään kuusi yksilöä ja merikotkiakin viisi. Ristisorsia kymmenkunta ja paikalla myös mm. harmaasorsia ja lapasorsa. Nissilän Veijo tuli myös aamusella torniin seuraamaan muuttoa. Piekanoja meni useita, samoin tuulihaukkoja, varpushaukkoja pari kalasääskeä jne... punajalkaviklo oli paikallisena, kevään ensimmäinen mulle. Tornilla oltiin klo 7-11 ja siinä ajassa ehtikin tulla yhdeksän vuodaria. Näin niitä merellä helposti tulee kun asuu kunnolla sisämaassa =) lautalla tukkakoskelosta myös vuodari. Oulunsalosta Kempelettä kohti ajaessa joku lintuharrastaja oli ajanut auton tienreunalle ja kaukoputki oli viritetty täysvalmiuteen. Huomasin että Tapani Tapio siinä oli. Kysyttiin onko mitään erikoisempaa ja mustapyrstökuireja kuulemma oli. Autosta ulos ja kolme kuiria olikin samaan aikaan ilmassa ja siitä vuodari. Ei jääty sen pitemmäksi aikaa siihen kun sen verran kiireinen aikataulu oli. Kysyttiin että onko aamun aikana näkynyt mitään parempaa kuten lyhytnokkahanhia/tundrahanhia. Tapsa sanoi että sinisuohaukka siinä on, mutta se ei kovin kiinnostanut koska täälläpäin niitä saattaa reissun aikana nähä helposti puolenkymmentä. Oulun seudulla se taitaa olla vähän kovempi laji? =) Haapajärvelle tultiin 14.30 ja retkipinnoja kertyi tasan 70 Ei etsitty mitään tiettyä lajia vaan kaikki tuli reitin varrella. vuodareita kertyi päivän aikana yksitoista. Ihan mukava reissu oli mutta mitään " kovaa lajia " ei reissulle mahtunut.

torstai 23. huhtikuuta 2009

Upeaa säätä sekä muuttoa luvassa!

Säätilan paraneminen vaikutti heti huomattavasti sekä mielentilaan että muuttotilanteeseen. Tänään töitten jälkeen seurasin työkaverini A. Kiviniemen kanssa vajaan tunnin lintutilannetta kotipelloilla, ja kyllähän noita tilipihippiäisiä jokunen näky.

Sinisuohaukka: 3k+1n=4
Hiirihaukka: 3m (yksi lensi vajaasta parista kymmenestä metristä!)
Tuulihaukka 2m+1p=3
Metsähanhi 5m (aivan ylitsemme, tehden yhden kierroksen vielä!)
Västäräkki 1m

Lisäksi ekovuodariksi napsahti metsäviklo ääntelevänä ja pikaisesti paikannettuna pellolta.

Kyllä siinä oli työkaveri fiiliksissään, kun näki ensimmäistä kertaa elämässään oikeita metsähanhia! =) Entä sitten hiirihaukan seuraaminen lähietäisyydeltä putkesta tai sinisuohaukka koiraan saalistelu?! Ei kuulemma jäänyt viimeiseksi kerraksi linturetket! ;)

Näin tänään, mutta huominen onkin mielenkiintoinen päivä. Ahneus iski, joten ajattelin laittaa herätysmasiinan soimaan klo 4.00 ja suunnistan fillarilla kohti hituraa. Katsotaan mitä tämä reissu tuo tullessa. Ehkä tuo normi reppu ei riitä ekopinnojen kantamiseen :D Ainakin reitin varrella on peltoaukeita riittävästi... Nähtäväksi jää, riittääkö kunto moiseen koetukseen.

Nyt onkin aika mennä kuuntelemaan iltasatu ja pesemään hampaat. Hyvät yöt! :)

100 vuodaria rikki

Kevät on edennyt todella hitaasti ja muutama päivä sitten vielä luntakin tuprutteli. Nyt on kuitenkin pari päivää ollut lämpötila jopa kymmenen asteen paremmalla puolella.

Sunnuntaina 19.4 kävin polkupyörällä tekemässä ekoretken ja ekopinnoja tuli taas mukavasti. Pajusirkku oli ainoa vuodari, aika myöhään tuli.

Maanantaina 20.4 Kanadanhanhi vuodariksi. Ihan kiva havainto koska viimevuonna laji jäi puuttumaan Haapajärven listoilta.

Eilen 22.4 pidettiin Pauli-Pekan kanssa kevään ensimmäinen kyyhkylän ekoralli. Rallattiin pari tuntia klo 18-20. Kisa oli perinteisen tiukka ja mukavia havaintojakin mahtui pariin tuntiin mutta ei mitään " kovaa " lajia kuitenkaan tarttunut kiikareihin. Uusina ekovuodareina mm. piekana, ruskosuohaukka ja taivaanvuohi

Tänään vuoden sadas laji kirjattiin uivelolle eli pyöreitä tuli täyteen. Tänään myös Adelen ensimmäiset synttärit ( 1v ) aika menee nopeasti =)

Huhtikuun jälkeen lajeja v. 2007 128 ja v. 2008 124 joten kovasti pitää tulla lajeja mikäli aikoo olla kahden edellisen vuoden tahdissa. No onneksi mulla tuo vuodarimäärä ei ole itsetarkoitus vaan työlle ja perheelle pitää olla aikaa myös.

Lauantaiaamuna aikaisin Hailuotoon. Luulis ainakin 10 vuodaria napsahtavan reissulla. Iltapäivällä jo takaisin HPJ:lle.

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Pääsiäisen retkeilyt

Lauantai 11.4 klo 6-12


Tein polkupyörällä about 40 kilometrin lenkin. 12 uutta ekovuodaria josta parhaimpana lajina pikkutikka joita oli kaksi yksilöä Kurikkalammen paikkeilla ja yksi äänessä Kontiopuhdossa. Kulorastas Siiponkoskella oli myös kiva havainto. Muut uudet ekovuodarit oli mustarastas, isokäpylintu, järripeippo, telkkä, ampuhaukka, isokoskelo, kurki, puukiipijä, tuulihaukka ja palokärki.


Sunnuntai 12.4 klo 7-11



Hyötyjäteasemalla 3.5 tuntia muutonseurantaa. vuodareita napsahti kuusi kappaletta. Metsähanhi, punakylkirastas, niittykirvinen, harmaalokki, rautiainen ja kuovi.

Metsähanhia muutti kolme parvea 2+8+7
Harmaalokkeja meni pienissä parvissa yhteensä 28 yksilöä. Kauan menikin että ensimmäiset harmaalokit sattui kohalle! yksinäinen kuovi ja rautiainen oli aamun parasta antia. Savilahdella oli vielä kevään eka kalalokki yksinään harmaalokkien ja naurulokkien kanssa.

Maanantai 13.4 kello 6-12.30

Ajattelin seurata uupuaavalla aamulla muuttoa mutta oli todella hiljaista ja tein pienen lenkin ja menin hyötyjäteasemalla noin klo 7. Kaksi punarintaa lauloi vuodarilistalle ja yksi västäräkki muutti mutta muuten oli hyvin hiljaista myös hyötsikällä joten lähin kohti raumansiltoja. Kevään eka jouhisorsa pari oli Savilahdella. Jatkoin matkaa Siiponkosken Isosaareen ja siellä riittikin ihan mukavasti äksöniä. Nyt vasta tuli havainto vuoden ekasta kiurusta kun kaksi lintua muutti suoraan pään päältä. Pian alkoi myös tiltaltti laulaa ja sehän kovasti lämmitti. Siihen sekaan vielä pikkutikan kiikitys niin johan tuntui kivalta. Kohtapuolin puhelimeen tuli viesti: sepelrastas Kalajoki. Aamulla oli tarkoitus mennä Kalajoelle mutta sääennuste lupaili heti aamusta vesisadetta joten olin päättänyt jäädä kotimaisemiin. Joka tapauksessa tuo viesti sai auton lähtemään kohti Kalajokea ja tunnin päästä olinkin sepelrastas paikalla ja lintu oli komeasti edelleen samassa paikassa pellolla ruokailemassa. Elis napsahti siitä =) Petri Pelttari linnun löytäjä. Jatkoin matkaa Pitkäsenkylän pelloille ja siellä olikin Pudaksen Seppo tutuilla apajilla. Vettä satoi aika reilunlaisesti joten sää ei ollut ihan suosiollinen. Seppo löysi lyhytnokkahanhi parven ja siitä mulle vuodari. Reissulla kevään eka havainto myös metsäviklosta ja hemposta. Olin vaan pari tuntia Kalajoella koska iltapäivällä oli jo muuta ohjelmaa. Pääsiäinen meni siis oikein mukavasti myös linturintamalla.

perjantai 10. huhtikuuta 2009

Muutama haukka

Aamulla lumisateen loputtua kävin heittämässä tunnin lenkin autolla. Merihanhia ei enää ollu Savilahdessa mutta ampuhaukka napsahti siitä vuodariksi. Istui paikallisena koivun oksalla. Mustolanjärvellä ei ollut sorsan sorsaa tälläkään kertaa mutta todennäköinen västäräkki oli jäällä hetken paikallisena mutta lintu oli sen verran kaukana että kun aloin ottamaan kaukoputkea niin lintu lähti omille teille. No ei se ole niin värnästäkin päälle! Kävin kiertämässä vielä Tiitonrannan kautta kotia ja matkalla vuodareiksi tuli vielä tuuli ja sinisuohaukka eli kiva pikkureissu kun puolessa tunnissa kolme haukkalajia ilman minkäänlaista odotusta kun niin surkea keli oli ollut aamulla. Huomenna polkupyörä on viritetty ekotunnelmaan ja jos ei tule viittä uutta ekovuodaria niin reissun tavoitteet ei ole täyttynyt =) Tarkoitus olisi olla maastossa huomenna klo 6-12 Huomiseksi on ennustettu lämmintä ja aurinkoista päivää joten kaikki edellytykset ovat olemassa hyvälle reissulle. Tänään pari hyvää lintuhavaintoa keskipohjanmaalla. Pelttarin Petri löysi Kalajoella kaksi pikkujoutsenta ja Salonkosken Sami Kruunupyyssä tunturikiurun. Huomenna on varmasti luvassa jotain kivaa jollekin jossain jotenki...

torstai 9. huhtikuuta 2009

Merihanhia Savilahdessa

Ruokatauolla päätin pikaisesti tsekata Savilahden lintutilanteen ja kaukaa jo huomas että lintuja oli jäänreunalla useita. Sinisorsia siinä lepäili jäällä ja yksi naurulokki seassa. Pian sulasta löytyi merihanhi joka ei täällä kovin usein olekaan vieraillut. Tais olla toinen havainto kymmenen vuoden aikana =) tosin muutama vuosi tässä vasta onkin harastettu " tosissaan. " Töitten jälkeen kävin polkupyörällä tekemässä vielä pienen lenkin ja hoidin merihanhen ekopinnaksi. (Pauli ja Samuli oli nähnyt illemmalla että merihanhia on kaksi)Siinä sivussa ekopinnoiksi tuli mm töyhtöhyyppä. Edellisestä ekoreissusta olikin aikaa pari viikkoa joten siinä ehkä oleellisin syy miksi näin myöhään esim. töyhtöhyyppä hoitui ekopinnaksi. Pitää huomenna käydä kattomassa että vieläkö merianssi on paikalla. Lauantaille ja sunnuntaille on ennustettu loistavaa säätä joten jospa sillon muutto pääsee oikein tosissaan vauhtiin. Tälle vuodelle onkin neljä tavoitetta joista kolme pitäisi toteutua. Tavoitteet on tarkoituksella kohtuu vaatimattomat koska pitäähän perheellisen tehä muutakin kun olla kokoajan luonnossa. Eli tän vuoden pinnatavoitteet

Vuodarit 200
KPLY vuodarit 175
HPJ vuodarit 150
HPJ ekopinnat 125

Ja ekopinnat on aina tosiekoja eli mitään julkisiakaan kulkuneuvoja ei saa käyttää. Tietenkin kun tekis pari reissua merelle niin saattais tulla 30-40 lajia lisää nopeasti mutta eiköhän pysytä aikalailla kotimaisemissa :)

Ekovuodarit 2009 (Östpa)

Havaitsemis järjestyksessä

Tammikuun 8. päivän saldo:
1.Talitiainen n.10p, kotiruokinta
2.Sinitiainen 3p, kotiruokinta
3.Varis 7p, kotiruokinta
4.Harakka n.10p, kotiruokinta
5.Urpiainen 1ä, kotipiha
6.Viherpeippo 2ä, kotipiha
7.Närhi 3p, kotiruokinta
8.Käpytikka 2p, pihapiiri
9.Naakka n.10kiert, kotipiha
10.Hippiäinen 2p, Heikinkopsa
11.Pyy 1nous, Pistotien risteys
12.Punatulkku 1ä, Pistotie
13.Keltasirkku 1ä, sama hakkuu aukio
14.Hömötiainen 3p, kotiruokinta

Tammikuun 17. päivän saldo:
15.Kesykyyhky n.35kiert, keskusta
16.Fasaani 6p, savimäenpuhto
17.Varpunen, savimäenpuhto
18.Pikkuvarpunen, savimäenpuhto
19.Nokkavarpunen 1p, savimäenpuhto
20.Valkoselkätikka 1n p, savimäenpuhto

21.Peippo 1p, savimäenpuhto
22. Puukiipijä 2p, kotipiha (02.02)

Helmikuun 4. päivän saldo
23. Taviokuurna 15p, veitsiniemi
24. Koskikara 1p, härkäahonkoski


25.Tilhi 1p, Siiponkoski (1.3)
26.Pikkukäpylintu 2m,ä, kotipiha (2.4?)

5.4. päivän saldo
27.Mustavaris 1m, kotipiha
28.Töyhtöhyyppä 32m, kotipiha
29.Maakotka 2m, kotipiha

30.Kuusitiainen
1Än, kotipiha(6.4)

8.4. päivän saldo
31.Vihervarpunen 1m, kotipiha
32.Mustarastas 1Ä, Tiitonrannantie
33.Korppi, 3+2p, Siiponkoski
34.Telkkä, 1m, Uupuaava
35.Kottarainen, 3p, Uupuaava
36.Laulujoutsen 2m, Lihtakuja, Siiponkoski jne.
37.Kurki, 1m, Siiponkoski


9.4 saldo
38.Helmipöllö
39.Sarvipöllö

40.Naurulokki 1p, Savimäenpuhto
41.Sinisorsa, 26p, Savimäenpuhto
42.Merihanhi, 2p, Savimäenpuhto


13.4.saldo
43.Hemppo, 1m, Tiitonranta
44.Sepelkyyhky, 1p, Tiitonranta
45.Räkättirastas, 1p, Tiitonranta
46.Harmaalokki, 2m, Kirkkosilta
47.Pikkutikka, 1Än, Kurikkalampi
48.Punarinta, 1Ä, Kurikkalampi
49.Palokärki, 1Ä/rum, Lemmensilta
50.Niittykirvinen, 7p, Ylipään pellot
51.Kiuru,12p, Ylipään pellot
52.Kanadanhanhi, 1p, Hautaperän tekojärvi
53.Kulorastas, 1m/ä, Hautaperä
54.Kanahaukka, 1kiert, Hautaperä
55.Kalalokki
,3kiert, Tiitonranta
56.Töyhtötiainen. 3, Siiponkoski (lintulaskenta)

57.Järripeippo, 1p, Keskusta (14.4)

15.4. saldo
58.Metsähanhi, 15m(2a), Kortejärvi
59.Kuovi, 3p, Kortejärvi
60.Tuulihaukka, 2p, Kortejärvi

61.Sinisuohaukka, 1kiert, Kyyhkylä

22.4 saldo
62.Varpushaukka, 1m, Tiitonranta
63.Pajusirkku,1p, Siiponkoski
64.Piekana, 1kiert, Kortejärvi
65.Ruskosuohaukka,1kiert, Tiitonranta
66.Isokoskelo, 5p, Savimäenpuhto
67.Nokikana,2p, Savimäenpuhto
68.Jouhisorsa, 4p, savimäenpuhto
69Tavi, 8p, Savimäenpuhto
70.Västäräkki,1m, Savimäenpuhto

23.4

71.Hiirihaukka, 2m, Kyyhkylä
72.Metsäviklo, 1p,Ä, Kyyhkylä

24.4

73.Lehtokurppa, 1ä, Kyyhkylä
74.Punakylkirastas, 3m, Siiponkoski
75.Isokäpylintu, 3m, Kontiopuhto
76.Rautiainen, 1m, Kontiopuhto
78.Kapustarinta, 4m, Autioranta
79.Teeri, 1m, Autioranta
80.Laulurastas, 1m, Nivala, Hiturakukkula
81.Taivaanvuohi, 2kiert, Tiitonranta

7.5

82.Pikkulokki, 26m,p, Tiitonranta
83.Meriharakka,1p, Kortejärvi
84.Kalatiira,7p, Kortejärvi
85.Haapana,8p, Kortejärvi
86.Valkoviklo,1Ä,Kortejärvi
87.Räystäspääsky,1kiert,Kortejärvi
88.Haarapääsky,3p,Kortejärvi
89.Keltavästäräkki,1m, Kortejärvi
90.Liro, 1Ä, Kortejärvi


maanantai 6. huhtikuuta 2009

Maakotkasta ja mustavariksesta kyyhkyläpinna

Eilen aamulla kävin lintusia tiirailemassa ja etukäteen ajattelin että kiurusta pitäisi napsahtaa vuodari. Ei napsahtanut. Vihervarpusesta tuli kuitenkin vuosipinna kun Siiponkosken Isosaaressa yksinäinen lintu lenti äännellen johonkin? ainoastaan äänihavainto linnusta siis. Reissulta ei muuten jäänyt mitään kummempaa. Kottaraisia oli useissa paikoissa, samoin joutsenia. Aamulla kymmenen kuppeessa tulin jo kotia. Iltapäivällä mentiin koko porukka vanhempieni luokse kyläilemään ja koska ulkona paistoi niin makeasti aurinko niin sisällä ei vaan yksinkertaisesti voinut olla ja päätettiin Paulin kanssa kokeilla että montako lajia havaitaan 45 minutissa. Homma lähti hienosti käyntiin kun mustavaris muutti melkein samantien kun putki oli viritetty iskuun. Töyhtöhyyppiä muutti tasaiseen tahtiin. Kymmenen minuttia ennen ajan umpeutumista löyty peto taivaalta. Ensimmäisenä mieleen tuli hiirihaukka mutta kun lintua rauhassa sai putkella seurata niin selvisikin että kyseesä on maakotka. Pian selvisi että lintuja onkin kaksi. Koko viime vuoden aikana en havainnut kotkaa HPJ:llä joten siinä mielessä kyseessä oli ihan hyvä havis. No lajeja ei tullut niin paljoa mitä veikkailtiin mutta lajit oli sitäkin parempia.

torstai 2. huhtikuuta 2009

kolme vuodaria

Vuoden ensimmäiset isokäpylinnut tuli todella yllättäen sillä paikkana Haapajärven keskusta ja leikkipuisto =) Varpun ja Adelen kanssa oltiin vähän ulkoilemassa. Adele 11kk tykkäsi kovasti vauvakeinusta. Isoloxiat meni nätisti matalalta yli äännellen. Tunnin lenkki toi tällä kertaa Kontiopuhdosta ekat töyhtöhyypät ja kottaraiset. molempia lajeja kolme paikallisena. Autiorannalla oli kymmenen kottaraista ja ne olisi jäänyt huomaamatta jos ei olis Varpu ollu skarppina =) Uupuaavalta tiitonrannan puolelta löytyi vielä myös kolme töyhtöhyyppää joten selvästi alkaa nyt kiihtymään kevätmuutto!

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Maaliskuu pähkinänkuoressa

Maaliskuun kohokohta oli lapinpöllön kuuleminen. Lapinpöllö oli mulle helpoin elispuute ja se on nyt hoidettu.Luhtakana taitaa olla tällä hetkellä helpoin elispuute? Muuten maaliskuu ei mitään kummosia tarjonnu ja muuttolintujakaan ei juurikaan näkynyt. Tietokone on huollossa ja siellä on kaikki lajilistat jne... joten tarkka vuodarimääräkin on vähän pimennossa mutta 60 paikkeilla huidellaan. Ensimmäistäkään lokkia ei ole vieläkään näkynyt tälle vuodelle!

Maaliskuun top kolme vuodarit:

1. Lapinpöllö, Ylivieska ( helpoin elis on hoidettu)
2.Sarvipöllö, Ylivieska
3.Pikkukäpylintu, Haapajärvi

Maaliskuun jälkeen top kolme vuodaripuutteet:


1.Metso ( 3kk ilman metsohavaintoa )
2.Harmaalokki
3.Töyhtöhyyppä

Aprillikierros

Ei näkynyt kevään ensimmäisiä töyhtöhyyppiä vieläkään kun kävin tunnin lenkin heittämässä autolla. Muutenkin oli melko hiljaista mutta olipahan kevään ensimmäiset telkät tullut rauman silloille. kaksi koirasta ja yksi naaras. 13 joutsenta oli savilahdessa. Näin tänään!

maanantai 30. maaliskuuta 2009

Kevätmuutto pysähdyksissä

Lumisateet ja pohjoistuuli on hidastanut kevätmuuttoa rajusti. Kun Etelä-Suomessakin on lumi maassa niin esim. töyhtöhyypät ja kiurut jäävät odottelemaan parempia säitä. Kävin töitten jälkeen tunteroisen kiikaroimassa lintuja mutta muuttolinnuista ei ollut tietoakaan. Uupunaavalla, Tiitonrannan puolella oli kolme metsäkaurista syömässä pellolla. Se olikin reissun mukavin havainto. Isosaaren ruokinnalla oli yllättävän kivasti tohinaa. Monella edellisellä kerralla on ollutkin hiljaista. sini,hömö,tali, ja töyhtötiaisia oli ruokinnalla. Tällä hetkellä ulkona +2 ja räntää sataa.

lauantai 28. maaliskuuta 2009

Kevät keikkuen tulevi

Tänävuonna kevät on normaaliajassa ja sehän tuntuu ihan siltä kuin se olisi myöhässä koska viime ja toissavuonna maaliskuun lopussa oli tullut muuttolintuja jo kovastikin. Aamusella kävin pienen retken heittämässä ja pelloilla oli kiva kävellä kestohangilla. Aamulla pakkasta 17 astetta klo 6. Pulmusen ääntä kuului mutta näköhavaintoa en saanut. Eilen havaitsin tämän vuoden ekat pulmuset noin ohi mennen kesken työpäivän. Raumansilloilla on ollut jo pitemmän aikaan joutsenpari ja kun kovat yöpakkaset on jäädyttänyt pienetkin sulat niin joutsenet oli sitten jäällä nukkumassa. Parkkilassa oli 14 teertä, kaikki taisi olla koiraita.Jänöjusseja oli myös liikkeellä. kolme rusakkoa ja yksi metsäjänis sattui aamulla lähtemään puskista kun yritin pohjantikkaa etsiskellä, eipä löytynyt. Huomenna pientä staijia mikäli ei sää ole huono. Lumisadetta kyllä vähän ennustellaan.

lauantai 21. maaliskuuta 2009

Vuoden ensimmäiset pikkukäpylinnut

7.15-9.30 polkupyörällä 16 kilometrin lenkki. Raumansilloilta ekovuodariksi laulujoutsen ja Isosaaresta vuoden ensimmäiset pikkukäpylinnut. Edellisestä pikkukäpylintu havainnosta olikin vierähtänyt todella pitkä aika. Karjalahdenrannalla oli seitsemän pyrstötiaista ja 8 fasaania. Siinä reissun havainnot lyhyesti. Keli aurinkoinen, pakkasta viisi astetta ja melko kylmä tuuli. Huomenna käyn näillä näkymin Väliojan maastoissa. Jokohan ekat pulmuset löytyy?

perjantai 20. maaliskuuta 2009

elistelyä ja fiilistelyä

Oikeaan aikaan kirjoitin oman veikkauksen tulevista muuttolinnuista koska heti seuraavana päivänä ensimmäiset joutsenet sai kirjata ylös kun töistä tullessa kävin kiertämässä pienen lenkin autolla. Meni nappiin ainakin ensimmäinen saapuja. Päivämäärä ei mennyt ihan nappiin. Tiistai iltana kävin polkupyörällä vinttaamassa 35 kilometriä ja tarkoituksena saaha ekovuodariksi helmipöllö ja viirupöllö. Tämä olikin tälle keväälle vasta toinen eko pöllöretki. Reissun saldo oli 4 viirupöllöä ja yksi helmari joten tavoite täyttyi kivasti. Eilen kävin Ylivieskassa kuuntelemassa lapinpöllöä tietopaikassa ja nyt myös loppui se lapparin kiertäminen. Komeasti oli äänessä ja mukava oli kuunnella. Kiitos siitä Sepolle! Tänään on kevätpäiväntasaus joten kevät on virallisesti sitten alkanut. Tänään oli kaunis ja lämmin päivä ( +5 ) näitä lisää niin saahaan muuttolinnut liikkeelle.

tiistai 17. maaliskuuta 2009

Muuttolinnut tulevat

Viime viikonloppu meni Kuusamossa anoppilassa ja pitihän sitä käydä kiikareitakin ulkoiluttamassa. Uusiksi vuodareiksi tuli pohjantikka ja kuukkeli. Kuusamon peruslajistoa siis. Etelä-Suomessa on ollut jo kohtuu isojakin parvia muuttolintuja. Esimerkiksi Paimiossa oli ollut tänään 300 kiurua jne... viime ja toissavuonna vuoden ensimmäinen muuttolintulaji oli minulle laulujoutsen ja viimeisestä viidestä vuodesta neljänä olen ensimmäisenä kirjannut joutsenen. Tässä villi veikkaus että mitkä viisi muuttolintulajia saapuu haapajärvelle ensimmäisinä ja minä päivänä. Laitan sitten päivityksenä alle että miten oikeasti top 5 muuttajat meni.

Arvaus:

1. Laulujoutsen 21.3
2. Töyhtöhyyppä 24.3
3. Vihervarpunen 28.3
4. Telkkä 28.3
5. Harmaalokki 28.3

Fakta:

1.Laulujoutsen 18.3
2.Pulmunen 27.3
3.Telkkä 1.4
4.Töyhtöhyyppä 2.4
5.Kottarainen 2.4

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Tietokoneella retkelle Viroon

Nivalan lintulaskennat ei mitään ihmeempiä tarjonnut. Räkättirastas oli laskentojen kovin laji. Kannattaa käydä retkellä osoitteessa: http://www.eenet.ee/EENet/

sieltä löytyy esim. Riistaruokinta kamera, kotkakamera, pöllökamera jne... Riistaruokinnalla on äksöniä ympäri vuorokauden sillä siellä käy lintujen lisäksi ainakin villisikoja ja supikoiria. Ei kannata juuttua koneelle kuitenkaan varsinkaan sillon kun ulkona paistaa kaunis kevätaurinko =)

lauantai 7. maaliskuuta 2009

Lapinpöllö kiertää

Onhan noita paljon helppoja elispuutteita mutta lapinpöllö on niistä se kaikista helpoin näin Haapajärven mittakaavassa. Muutaman kerran olen käynyt ihan bongaamassa lapparia mutta eipä se ole mulle antanut ääninäytettä taikka varsinkaan näyttäytynyt. Yöllä klo 2.10 lähdin pöllöretkelle ja tarkoitus oli vihdoin havaita lappari. No se oli tyhjä arpa mutta kuuluipa reissulla kuitenkin useampia helmipöllöjä, viirupöllö ja varpuspöllö. yö oli paljon kylmempi kuin mitä oli ennustettu. Pientä pakkasta piti olla mutta mittari näytti kylmimmillä paikoilla jopa -13 astetta. Kun se eka lappari kuuluu tai näkyy mun korville/silmille niin uskon että sen jälkeen tuleekin ketsuppipurkki ilmiö ja lappari havaintoja alkaa kertymään ihan mukavaa tahtia. No nyt on tiedossa useita lapparipaikkoja joita eräs lintuguru kertoi. Eiköhän ens keikalla se sitten satu omallekin kohalle. Huomenna Nivalan lintulaskentoihin sitten kello 8.30

perjantai 6. maaliskuuta 2009

Haapajärven kaikkien talvilintulaskentojen yhteislukumäärät jne...

Yhdeksän kertaa on kierretty nyt laskentareitti ja kokoonpano on ollu aina vakio. Joka kerta laskemassa on ollu minä ja Pauli. Samuli on ollut laskennoissa 7 kertaa mukana. Reitti on hyvin monipuolinen ja reittiin sisältyy niin peltoja, metsää, maalaismaisemaa kun kaupunkimaisemaa. Vesistöjä ei ole muita kun kalajoki joka on yleensä jo ensimmäisessä laskennassa jäässä. Reitin pituus on 12 kilometriä ja pääasiassa reitti kulkee maantiellä mutta reitille mahtuu myös metsäautotietä ja pari lyhyttä umpihanki pätkää. Jostain syystä kaikki luvut tulee automaattisesti ihan peräkkäin vaikka kirjoitinki luvut paljon harvempaan. Tykkään tehä kaikenlaisia taulukoita joten Tässäpä tilastoja =)

Laji, yksilömäärä ,yksilöitä kilometriä kohti ,laji havaittu reitillä, min/max yksilömäärä

1.Viherpeippo 999 9,25/km 9/9 41-217
2.Keltasirkku 864 8,00/km 9/9 18-291
3.Varpunen 768 7,11/km 9/9 33-129
4.Talitiainen 680 6,30/km 9/9 34-118
5.Harakka 585 5,42/km 9/9 36-86
6.Tilhi 515 4,77/km 5/9 0-458
7.Urpiainen 316 2,93/km 8/9 0-144
8.Naakka 263 2,44/km 9/9 1-72
9.Varis 202 1,87/km 9/9 11-58
10.Sinitiainen 167 1,55/km 9/9 8-28
11.Hömötiainen 98 0,91/km 9/9 2-28
12.Punatulkku 86 0.80/km 8/9 0-46
13.Närhi 73 0,69/km 9/9 3-14
14.Pikkuvarpunen 46 0,43/km 6/9 0-19
15.Töyhtötiainen 41 0,38/km 9/9 1-12
16.Pikkukäpylintu 39 0,36/km 2/9 0-21
17.Räkättirastas 37 0,34/km 2/9 0-32
18.Fasaani 36 0,33/km 9/9 1-11
19.Hippiäinen 32 0,30/km 7/9 0-12
20.Kesykyyhky 32 0,30/km 6/9 0-19
21.Laulujoutsen 32 0,30/km 1/9 0-32
22.Käpytikka 19 0,18/km 8/9 0-4
23.Pyy 13 0.12/km 7/9 0-3
24.Kuusitiainen 13 0,12/km 7/9 0-3
25.Korppi 10 0,09/km 3/9 0-7
26.Puukiipijä 7 0,06/km 5/9 0-2
27.Pähkinähakki 3 0,03/km 3/9 0-1
28.Peippo 2 0,02/km 2/9 0-1
29.Järripeippo 2 0,02/km 2/9 0-1
30.Isokoskelo 2 0,02/km 1/9 0-2
31.Varpushaukka 1 0,01/km 1/9 0-1
32.Vihervarpunen 1 0,01/km 1/9 0-1
33.Tikli 1 0,01/km 1/9 0-1
34.Palokärki 1 0,01/km 1/9 0-1
35.Tundraurpiainen 1 0,01/km 1/9 0-1

tiistai 3. maaliskuuta 2009

Helmikuu pähkinänkuoressa

Helmikuu on yleensä hiljaisin kuukausi linturintamalla eikä mitään ihmeellistä mennyt kuukausi tarjonnutkaan. Kuukauden aikana ei maastossakaan tullut oltua paljoa mutta muutamalta pöllöreissulta odotin vähän enempi. Jospa maaliskuu korjaa tilanteen? Helmikuussa tuli kolme uutta vuodaria.

Helmikuun top kolme vuodarit

1. Riekko HPJ, Leväniemi
2. Huuhkaja HPJ, Honkaperä
3. Varpushaukka HPJ, Keskusta

Helmikuun jälkeen top kolme vuodaripuutteet

1. Pikkukäpylintu
2. Metso
3. Viirupöllö

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Haapajärven talvilintulaskennat

Haapajärven talvilintulaskentojen kevät osio laskettiin perus kokoonpanolla ( J, P-P ja S. Österberg ) oma ennustus ei mennyt kovin pahasti pieleen sillä reitillä havaittiin 21 lajia ja 509 yksilöä. Reitti kierrettiin nyt yhdeksännen kerran ( kolmen vuoden aikana ) ja ensimmäistä kertaa reitille ei saatu havaintoa punatulkusta! punatulkut on ollut tänävuonna muutenkin todella tiukassa sillä kahdesta edellisestä laskennastakin on havaittu yhteensä vain 11 punatulkkua ( 4+7 ) Kuusitiainen jäi havaitsematta toista kertaa reitillä. Variksia näkyi myös ennätyksellisen vähän, vain yksitoista yksilöä. Entinen pohjalukema oli neljätoista. Keltasirkkujen määrät oli kahdenkymmenen paikkeilla sekä keväällä 2007 että 2008 mutta nyt niitä havaittiin peräti 74 johtuen pitkälle yhdestä 70 linnun parvesta. Reitin mukavin laji oli peippo joka havaittiin reitillä vasta toista kertaa. Ensimmäisen lintulaskennan jälkeen ei peippoa oltukaan havaittu reitillä. Viherpeippo oli kolmannen kerran peräkkäin laskennan runsain laji.

Näin on kevätlaskennat siis mennyt:

4.3 2007 21 lajia 433 yksilöä
1.3 2008 19 lajia 514 yksilöä
1.3 2009 21 lajia 509 yksilöä

Tässä vielä laskennan saldo yksilömäärineen:

1. Viherpeippo 101
2. Varpunen 77
3. Talitiainen 75
4. Keltasirkku 74
5. Harakka 66
6. Naakka 34
7. Sinitiainen 17
8. Urpiainen 16
9. Varis 11
10. Hömötiainen 9
11. Närhi 6
12. Hippiäinen 5
13. Fasaani 3
14. Töyhtötiainen 3
15. Kesykyyhky 3
16. Pyy 1
17. Puukiipijä 1
18. Tilhi 1
19.Käpytikka 1
20. Pikkuvarpunen 1
21. Peippo 1

perjantai 27. helmikuuta 2009

KPLY:n kevätkokous

Keski-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen kevätkokous pidetään Kokkolassa tiistaina 3.3 klo 18. Tästä lisätietoja yhdistyksen sivuilla http://www.kply.fi/

Pihabongauksen tulokset

Pihabongauksen viralliset tulokset löytyy osoitteessa http://www.birdlife.fi/tiedotteet/index.shtml

Keski-Pohjanmaalta pihabongaukseen osallistuttiin aika huonosti ( 1.6 % pihoista ) kuin yli puolella lintuyhdistyksistä osallistumisinto nousi yli kahden prosentin.

Tänään ruokatauolta töihin ajaessa viisi taviokuurnaa ilahdutti päivää

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Haapajärven talvilintulaskennat

Talven viimeinen lintulaskenta pidetään 1.3 noin kello 7.30-13 mikäli sää ei ole todella huono. Edellisenä päivänä on sählyturnee joten se on ainakin varma että jalat on tosi kipeät laskentapäivänä koska sen verran vähän on viime aikoina tullut sählyä pelattua =)

Ei muuta kun laskemaan! oma veikkaus on että reitillä näkyy 22 lajia ja 500 yksilöä

tiistai 17. helmikuuta 2009

Ensimmäinen lintutorni Haapajärvelle?

Siiponkoskea ollaan kunnostamassa oikein kunnolla ja kuten Haapajärvellä ruukaa olla tapana, aina löytyy vähintään yksi ihminen joka vastustaa hommaa sen verran paljon että homma meinaa mennä puihin!

Haapajärven paikallislehdessä maaselässä on puolen sivun juttu siitä että sopimuskiista hidastaa Siiponkosken kunnostusta. Tässä pätkiä kyseisestä asiasta:

Maanomistajien kanssa käydyissä neuvotteluissa on yksi iso kiista ratkaisematta. Kunnostus suunnitelmat laatinut insinööri Seppo Vornanen ei lähde sitä enempää erittelemään, mutta myöntää, että yksi maanomistaja ei maansa kohdalle tehtyä suunnitelmaa ole hyväksynyt. Kokonaan maanomistajan nihkeys ei kunnostushanketta kaada, mutta viivästyttää sitä huomattavasti. Suunnitelmat voidaan toteuttaa niiltä osin, kun sopimukset on tehty. Jos iso sopimus jää tekemättä, muutos on niin suuri, että suunnitelmat on lähetettävä ympäristölupavirastoon. Käsittely vie vuoden. Vasta vuoden kuluttua hankkeelle voidaan taas hakea rahoitusta, ja toteuttaminen siirtynee taas seuraavaan vuoteen. Vornanen toivoo edelleenkin että kaikkiin sopimuksiin saataisiin nimet alle ja rahoitusta päästäisiin hakemaan vielä tämän vuoden aikana.

Tässä sitten asiaa mitä tämä hanke sisältäisi:

Se sisältää kosteikkojen kunnostuksen länsirannalla ja Mäkelän rantaan itärannalla. Mäkelän rannan kosteikolle rakennetaan lisäksi lintutorni. Kortejärven keskiosassa kunnostetaan saaren ja rannan väli itärannalla. Pajajokea kunnostamalla saadaan aikaan kanoottireitti. Pajajokeen takennetaan kävelysilta, joka yhdistää Isosaaressa olevan ja niemeen rakennettavan luontopolun. Niemessä kiertävän polun pituudeksi tulee noin 800 metriä. Polun viereen rakennetaan nuotiopaikka ja kota. Kulkuyhteyttä kohennetaan noin 100 metrin mittaisen pengertien avulla. Pengertien viereen luontokeskuksen kohdalle rakennetaan uimapaikka ja pukukopit, samoin länsirannalle pikkusaaren kohdalle. Isosaaren luontopolun varteen tulee kuusi opastaulua.

Pitää jäähä mielenkiinnolla odottamaan että miten tilanne edistyy! Lintutornin paikka olisi kyllä loistava. Huhti-Toukokuussa tulee eniten vietettyä aikaa juuri noilla paikkeilla koska vesilintuja on sillon todella monipuolisesti kortejärvellä. Viime keväänä noilla apajilla oli mm. yli tuhat suokukkoa! Paikka on siinä mielessä hyvä että näkyvyyttä on kauaksi ja ympärillä on niin vesistöjä, peltoja kun myös mm. Isosaaren metsä. No saas nähä...

Näillä apajilla siis liikutaan http://www.haapajarvi.net/siiponkoski/luonto.php

lauantai 14. helmikuuta 2009

Vuoden ensimmäiset ekopöllöt

Talven ensimmäinen polkupyörällä tehty pöllöreissu suuntautui Leväniemen suuntaan. Aamulla kello 4.30 lähin pihasta polkemaan kohti lähdekangasta ja matkalla pysähdyin sillon tällön kuuntelelulle. Hiljaista tuntui olevan ja kello näytti jo 5.25 kun olin Leväniemen tienhaarassa ja lähin polkemaan asutuksesta suoraan poispäin. Pysähtelin kohtuu tiuhaan kuuntelulle mutta metsässä kuului vaan hennon tuulen kohinaa, välissä ei kuulunut sitäkään vaan oli täysin hiljaista. Kello oli tasan kuusi kun säikähdin siihen kun tien reunalta lähti kohtuu läheltä riekko lentoon. Siitä tulikin 50 vuodari ja 30 ekovuodari. Ei nyt ainakaan ihan tyhjä reissu, ajattelin ja lähin jatkamaan matkaa. Aloin odottelemaan jo että helmipöllö olisi edes äänessä samalla paikalla missä se oli olllut aktiivisena viime pöllöreissulla. Honkaperän ristys tulikin huomattavasti nopeammin mitä olin arvellut ja pimeässä piti ihan tarkastaa että joko tästä pitää kääntyä. Tie oli sen verran hyvässä kunnossa että matka meni joutuisasti. Kello näytti tässä vaiheessa puolta seittemää ja helmipöllöä ei kuulunut eikä kuulunut mitään muutakaan ääntä. 11 kilometriä oli takana ja päätin tässä vaiheessa juoda banaanilimsaa että ei verensokeri pääse laskemaan =)

Parisataa metriä olin polkenut Honkaperän tietä kun tien viereisellä sorakuopalla oli kovasti kaivettu hiekkaa ja kaivuri oli myös paikalla. Ilmeisesti nämä puuhat on saanut helmarinki hiljenemään täysin? Siihen kohti hyvä tie päättyikin kun seinään ja edessä oli taas hoitamaton tie jossa oli maastoauton jäljet. Hetken mietin että lähenkö taluttamaan pyörää kun edellisen viikonlopun talutukset tuli samantien mieleen. Pöllöjä tässä ollaan kuuntelemassa ja ei niitä sen kummemmin kuulu jos takaisin lähen polkemaan, ajattelin ja päätin lähteä kävelemään pikkutietä eteenpäin kun pyörän taluttaminenkaan ei tuntunut raskaalta. Pysähtelin, kuuntelin ja vihelteltelin varpuspöllöä mutta hiljaista vaan tuntui olevan. Aamu alkoi hiljalleen jo valkenemaan kun vihdoin varpuspöllön ääni kantautui korviin. Ääni kuului jonkin pienen tien risteykseen todella hyvin ( havaintopaikat löytyy tiirasta aina ) kello oli tässä vaiheessa seittemän kun ensimmäinen pöllö ilmoitti itsestään minulle. Yllättävän nopeaa valonmäärä lisääntyi ja kello 7.20 oli jo sen verran valoisaa että pystyi näkemään jo kauemmaksikin ihan hyvin. Vajaan kolmen kilometrin kävelyn jälkeen saavuin Honkaperälle ja pääsin taas polkemaan hyvälle tielle. Pysähdyin kuuntelulle vähän ennen maantielle menoa ja huuhkajan ääni tarttui samantien korviin. Hetken kuuntelin ja totesin että sielähän on kaksi huuhkajaa äänessä, koiras ja naaras. Tässä vaiheessa kello oli puolikahdeksan, ensimmäiset pikkulinnut oli äänessä ja huuhkajat huhuili todella aktiivisesti. Poljin Autiorannan lassikoskelle seuraavaksi ja totesin että kosken sula kohta oli käynyt todella pieneksi.

Toissa yönä näin ensimmäistä kertaa tänä vuonna unta linnuista ja juuri kyseisellä koskella oli näin talvella kyhmyjoutsen, rantasipi ja fasaani =) Laitoin lintutiedotukseen havainnon vahingossa fasaanista vaikka pitikin laittaa kyhmyjoutsenesta =) sehän kun olisi ollut uusi laji Haapajärvelle. Kyllä hävetti tuo moka mutta siihenpä sitten heräsinki ja tilanne oli ohi. Pauli-Pekka oli retkellä mukana myös.


No kesykyyhkyt oli aktiivisesti äänessä sillan alla mutta muuten oli melko hiljaista. Seuraavaksi jatkoin Siiponkosken Isosaareen ja kävin tarkistamassa että mikä on ruokintapaikan tilanne.

Syksyllä ostin Nivalasta yhdeltä herralta ruokinta-automaatin ja kyseinen myyjä sanoi että yksikään siemen ei jää automaattiin että se on sen verran hyvä. Tottakai minä uskoin siihen koska onhan tämä tyyppi tehnyt niin monta linnunpönttöä, lintulautaa ja ruokinta-automaattia aikasemminki. No ainakin tämä automaatti mikä on minulla, on osoittautunut todella surkeaksi. On tainnut M. Rättyä tehdä tämän melko huolimattomasti tai sitten laatu on aina semmoista että automaatti ei syötä ollenkaan siemeniä ja tulee lintuharrastajalle todella halvaksi kun ei tarvi käydä ikinä lisäämässä siemeniä kun ne säilyy hyvin automaatissa. Muutaman kerran sitä on pitänyt puukolla yrittää muotoilla siihen muotoon että se alkaisi toimimaan mutta ei se vieläkään ole hyvä.

No Isosaaren linnusto oli ihan normisettiä. Kuusitiainen oli ensimmäistä kertaa tänä vuonna oikein keväisesti äänessä ja oli kiva kuunnella sitä jankutusta taas pitkästä aikaa. Kotia saavuin kello 9.30 joten viisi tuntia viihdyin reissulla. Pyöräily kilometrejä kertyi 23 ja kävellen kolme kilometriä.