keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Tammitikasta uusi laji Suomelle

Kulunut vuosi on ollut poikkeuksellisen sillä tänävuonna on havaittu jo viisi uutta lintulajia Suomessa. Uusimpana lajina tammitikka joka löytyi Asikkalan vääksyssä 12 vuotiaan Tuomas Meriläisen toimesta. Vuosittain Suomessa on löytynyt keskimäärin 1-2 uutta lintulajia Suomelle. Lintu on edelleen paikalla ja lienee talvehtiikin alueella. Itseä kiinnostaisi käydä lintua katsomassa mutta matkaa tulee Asikkalaan sen verran että ei yksin viiti lähteä mutta jos jotakin kiinnostaisi lähteä lintua katsomaan niin sopii ottaa yhteyttä :)

Alla linkki Etelä-Suomen sanomien tammitikka jutusta

http://www.ess.fi/?article=305023

Karstulassa oli tunturipöllö muutaman päivän paikallisena ja bongattavana mutta lintu oli niin nälkiintynyt että lentäminenkään ei meinannut onnistua ja lintu otettiinkin kiinni ja vietiin hoitoon. Itse suunnittelin bongata linnun mikäli se olisi ollut paikalla pitempään ja täysissä voimin. Tamperelainen Eero Niinikoski kävi monen muun tavoin bongaamassa tämän tunturipöllön. Kyseessä oli Eerolle 315 vuodari mikä on uusi Suomen ennätys! Onnittelut siitä. Olisi mielenkiintoista tietää että paljonko Niinikoskelle tulee autolla kilometrejä vuodessa kun tulee ajettua kuitenkin ahkerasti Suomea ristiin rastiin ja aina pitää olla valmiina lähtemään vaikka Hankosta Kilpisjärvelle mikäli vain kunnon rari löytyy toiselta puolen Suomea.

Itse en viime viikonloppuna tehnyt varsinaista retkeä maastoon ollenkaan. Lauantaina kävin viemässä Isosaareen siemeniä ja pienen lenkin ja sunnuntain olin täysin kotona. Lauantain pikku retkellä näin räkättirastaan joka oli kirjaston takapihalla ja myös sunnuntaina 20 asteen pakkasessa näin rätkän. Tällä kertaa ikkunasta kun lintu lensi pihan yli.

Joulukuu lähti käyntiin oikein mukavasti. Töistä tullessa kävin Isosaaren ruokinta-automaatin täydentämässä ja hämärtyvässä päivässä oli yllättäen hiiripöllö samassa paikassa kun missä se oli kaksi viikkoa sitten. Selkeesti sama lintu kyseessä. Joulukuussa olisi tarkoitus saada kaksi Haapajärvi vuodaria ja näin ollen sitten olisi tältä vuodelta 150 lajia kasassa Haapajärveltä. esim riekko, kuukkeli, pikkutikka, pohjantikka ja muutama pöllölaji puuttuu tältä vuodelta Haapajärveltä mutta toisaalta kovin paljoa en joulukuussa enää maastossa tule olemaan joten saapa nähä miten käy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti