torstai 31. maaliskuuta 2011

Lunta edelleen paljon

Lunta on koko Suomessa vielä runsaasti jä näinpä tänne "pohjoseen" saa odotella vielä kotvan aikaa mm. kiuruja ja töyhtöhyyppiä. Lumen syvyys Haapajärvellä on tällä hetkellä 57cm. Etelä-Suomessakin lunta on sen verta paljon että viimeksi vuonna 1966 on ollut lunta näin paljon. Näin kertoo ilmatieteenlaitos. Kahteen viikkoon ei ole uusia vuodareita tullut joten maaliskuun jälkeen vuodareita on kasassa 53 joka on mulle keskimäärästä vähemmän. Huomenna alkaakin huhtikuu joka onkin ensimmäinen kunnollinen lintukuukausi sen puolesta että vuodaritkin tuplaantuu helposti. (jos on maastossa)
Sääennuste on nyt lupaava ja loppuviikolla lienee alkaa muuttokin vilkastumaan toivon mukaan oikein kunnolla. Nyt parina yönä pakkasta oli yli 20 astetta joten yöpakkaset jäädytti monet sulapaikatkin missä kevään ensimmäiset joutsenet jo olivat.

Lauantaina pidettiin pöllömaaottelu Haapajärvi-Nivala ja homma meni aikalailla niin miten sen arveltiinkin menevän. Nivala hoiti homman 12-4! Noin iso ero selittyy lienee pitkälti sillä että Nivalan pojat bongasivat pöllöt kun Haapajärvi taas hoiti neljä pöllöä spondena. Pääasia oli ja on kuitenkin se että KPLY:n sisämaassa retkeily on selvässä kasvussa ja innokkuutta riittää. Tulevaa viikonloppua jo odotellaan ja mikäli ei tule mitään suunnitelmista poikkeavaan niin lauantaina suuntana Ylivieska ja sunnuntaina retkeilen kotimaisemissa.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

10 maasta käyty blogisivuilla

Blogia on tullut pidettyä reilut kaksi vuotta ja koskaan en ole blogitilastoja laittanut näille sivuille joten nyt teen poikkeuksen kun kymmenestä maasta on vierailtu näillä sivuilla. Indonesiasta tuli kymmenes maa. Todennäköisesti tämä Indonesiassa sivun avannut henkilö eksyi väärille sivuille kuten niin moni muukin:)Viimesen kahdeksan kuukauden ajalta on blogia käyty katsomassa siis kymmenestä maasta. Osa varmaan vahingossa ja osa tahallaan. Tässäpä sivun katselut maittain ajalta toukokuu 2010-maaliskuu 2011


Suomi 1 314


Yhdysvallat 107


Alankomaat 17


Kanada 5


Saksa 3


Puola 3


Ruotsi 3


Italia 2


Britannia 1


Indonesia 1

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Kevättä pukkaa



Kevään ensimmäiset joutsenet nukkumassa Haapajärven Mustolanjärvellä. Kuva otettu puhelimella kaukoputken läpi


Kevät tekee tuloaan ajallaan joten nyt muuttolinnut on "myöhässä" kun verrataan kymmentä edellistä kevättä. Viime vuosina ensimmäiset muuttolinnut onkin tullut todella aikaisin. Esim vuonna 2007 kevät tuli todella aikasin ja maaliskuussa kirjasinkin peräti 17 muuttolintulajia (rannikolla naurettavan vähän sekin). Toissapäivänä havaitsin ensimmäiset muuttavat joutsenet joita oli Mustolanjärvellä 8 yksilöä. Tänään lintuja oli samalla paikalla 12. Yleensä ekat joutsenhavainnot on koskenut pienempiä määriä mutta nyt lintuja olikin heti kivasti. Laulujoutsen on ollut 2000-luvulla aina muuttajien top vitosessa minun havainnoissa eli ensimmäisen viiden muuttavan lintulajin joukossa. Muuten täällä sisämaassa on vielä hyvin niukkaa lajisto. Huomeniltana olisi tarkoitus pitää leikkimielinen pöllömaaottelu Haapajärvi-Nivala. Tarkoituksena on kuulla mahdollisimman montaa pöllöä ja pöllölajia. Nivalalaiset lähtee selvänä ennakko suosikkina " kisaan " siellä on useampi innokas pöllöilijä käynyt pitkin kevättä pöllöretkillä. Haapajärven pöllöapajat odottaa vielä löytäjäänsä. Kisa käydään lauantai-iltana klo 20-01

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Ei pöllömpää

Pöllökausi on nyt kiivaimmillaan ja äänessä onkin ollut kohtalaisesti pöllöjä. Viikko sitten kävin vielä tekemässä reissun kauhava-Lapua akselille jossa oli ollut jo kolmen kuukauden ajan tunturipöllö. Tällä kertaa keli suosi ja myös lintu oli jo hallinnassa kun saavuin paikalle. Aikasemmalla kerralla oli sellainen hernerokka sumu että lintua ei voinut edes yrittää. Koskaan aikasemmin en ollut käynyt bongaamassa samaa lintua kolmea kertaa. No nyt kävin ja se kannatti. Keli oli täydellinen. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja ei tuullut nimeksikään. Tunturipöllö paistatteli päivää pellolla. Tästä tulikin mulle jo pitempään odoteltu elis. Nyt kun on ollut useampi vuosi että ukulilla ei ole ollut kunnon vaellusta. No ei tänäkään vuonna mitään isompaa vaellusta loppujen lopuksi ollut. Laitoin lintutiedotukseen päivitystä pöllöstä ja lähin Varpun ja Adelen kans viettämään päivää Alahärmään. Pari tuntia myöhemmin Ville Suorsa oli tullut Etelä-Pohjanmaan lakeuksille ja olikin ottanut erinomaisia kuvia pöllöstä. noita ukulin kuvia näyttää olevan Villen kotisivuilla osoitteessa:

http://www.vilsu.kuvat.fi/kuvat/Bubsca20110312_Kauhava_IMG_0739.jpg

Muuten nyt kulunut viikko on ollut melko rauhallinen. Keskiviikkona vuodariksi kirjasin harmaalokin. Kevään ensimmäinen muuttolintuhavis mulle ja viikolla kävin kahtena iltana pöllöjä kuuntelemassa.

Tiistai iltana Nivalalaisten kanssa. Kuulin/kuultiin 3 huuhkajaa ja yhden helmarin. Kaukana äänessä ollut huuhkaja ei tarttunut suurimman osan korviin.

Eilen lauantai-iltana saalina oli 2 huuhkajaa ja helmipöllö. Kuuntelemassa olin veljen kanssa. Pöllöretket vielä jatkuu ja ens viikonloppuna lienee plakkarissa jo lisää muuttolintujakin.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Uivelo vuodariksi jo maaliskuussa



(Kuvassa oleva talvehtiva uivelo katkaisi 50.vuodarin rajan) Näillä seuduilla ensimmäiset uivelot muuttaa huhtikuun puolella. Kuva on otettu puhelimella kaukoputken läpi ja sitä ei ole muokattu mitenkään ja sen kyllä huomaa :)

Helmikuu oli kuten asiaan kuulukin, vuoden hiljaisin kuukausi. Maaliskuu puolestaan lähti käyntiin pirteämmin kun heti ensimmäisenä päivänä vuodariksi puputti helmipöllö. Reilun kahden tunnin pöllöretkellä ei muita pöllöjä kuulunutkaan. Keli oli muuten erinomainen mutta tuuli oli turhan voimakas. Muutenkin koko maaliskuu on ollut hyvin tuulinen ja näinpä kunnon pöllökelejä ei ole oiken ollut.

2.3 Keskiviikkona käytiin Oulussa ja siinä "sivussa" käytiin tekemässä Pauli-Pekan kanssa 40 minutin lenkki Hietasaareen. Tarkotus oli saaha mulle vuodariksi nokkavarpunen mutta hämärä alko painaa päälle. Aikasemminkaan kun ei vaan kerennyt siellä käydä. Varpushaukka ja palokärki tuli kuitenkin ohimennen vuodariksi.

5.3 Lauantaina teemana oli Pyhäjärven reissu ja pähkinänakkelin bongaaminen. Soitin Edellisenä iltana tälle kaverille jonka ruokinnalla lintu oli käynyt koko talven. Aamulla lähin seittemän maissa ajelemaan Pyhäjärvelle ja matkalla pysähdyin tikkalansalmelle josta oli aikasemmin ilmoitettu 2 isokoskeloa uivelo ja koskikara. Tällä kertaa saldo oli 4 isokoskeloa ja uivelo. Isokoskeloista on ollut tänä keväänä puhetta kun niitä on ollut sisämaassa huomattavasti normaalia enemmän. Asia johtuu todennäkösesti siitä että merellä talvehtivat isokoskelot on lähtenyt sisämaan suliin kun meri on jäätynyt kunnolla tämmösenä kunnon pakkastalvena! Ei se uivelokaan muuttomatkalla varmasti vielä ollut vaan kyseessä oli talvehtiva yksilö.

Kahdeksan maissa saavuin Mukurinperälle ja pian seuraksi tuli myös Pekka Salo jonka apajille tulin. Vajaan puolentunnin odottelun jälkeen kuulin nakkelin ääntä ja pian se löytikin muutamankymmenen metrin päässä olevasta koivusta. Kohta lintu tulikin ruokinnalle jossa lintu ei kuitenkaan kovin pitkään viihtynyt vaan häipyi metsään. Siinä nakkelia odotellessa pihakoivuun lensi tikli. Kiva KPLY vuodari tuli yllättäen. Talon asukas ei ollut aikasemmin nähnyt pihallaan tikliä mutta muuten hänellä oli pihasta loistavia havaintoja kuten sepelhanhi, tiibetinhanhi ja muuttohaukka! Myös valokuvia hän oli ottanut joten dokumenttiakin löytyi! Paikka oli kerrassaan upea. Pyhäjärvi parinsadan metrin päässä ja metsää toisella puolella. Pitkin talvea ruokinnalla käynyt harmaapäätikka ei näyttäytynyt aamun aikana ollenkaan. Pitää käydä tuolla seudulla myöhemmin keväällä/kesällä ehdottomasti uudestaan.

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Haapajärven 15. Talvilintulaskentojen tulokset

Vuoden 2010-2011 talvilintulaskenoissa oli erityisen hyvin lintuja. Syysosiossa tuli selvä uusi lajimääräennätys. Talviosiossa uusi talviosioiden yksilömäärä ennätys ja nyt kevätosiossa uusi kevätosioiden yksilömäärä ja lajimäärä ennätys. Linnut oli siis pärjännyt hyvin kovista pakkasista huolimatta. Urpiaisia ei kuitenkaan reitille saatu ensimmäistäkään joten niiden kohalla ilmeisesti on kato käynyt aika kovallakin kädellä?
Toista kertaa kävi laskennoissa näin että urpiaisia ei löytynyt reitiltä.

Neljässä edellisessä kevätlaskennassa reitiltä on löytynyt 19-21 lajia. nyt reitiltä löytyi 22 lajia.

Keltasirkku oli kolmatta kertaa peräkkäin reitin yleisin laji. Syksyn ja talven osioissa ei kuitenkaan näin selvästi. Kevään laskenassa keltasirkku ei ollut aikasemmin päässyt edes 100 yksilöön mutta nyt yksi 200 keltasirkun parvi varmisti jo keltasirkuille laskentojen yleisimmän lajin tittelin.

Käpylintujen runsaus näkyi ja varsinkin kuului vielä keväänlaskennassakin. Yksi isokäppäri määritettiin lajilleen. pikkukäpylintuja oli reitillä 29 yksilöä. Edelliset ja ainoat kevätlaskennassa olleet pikkukäpylinnut oli keväällä 2007 kahden yksilön voimin.

Kesykyyhkyjä oli 24 joka on uusi ennätys. Aikasempi puluennätys reitiltä oli 19 yksilöä. Enemmänkin oli odotettavissa puluja sillä tänä talvena yrittäjätalon katolla on viihtynyt säännöllisesti vajaan 50 linnun parvi. Jostain syystä aikasempina vuosina pulut on ollut kateissa keskustan tuntumasta.

Reitin mukavin havainto tuli siiponkosken isosaaresta oman ruokinnan tuntumasta kun Meriläisen Timo kaivoi koiraspeipon esille.

Keskustan yli lentänyt viiden korpin parvi oli myös selvästi reitin yllättävintä antia. Muuten laskenta tarjosi hyvinkin normaalia settiä. Kevätosio onkin luonnollisesti aina lajistoltaan vaatimattomin pitkän talven jälkeen.

Laskemassa oli minun lisäksi siis Timo Meriläinen ja Veikka-Valtteri Österberg

Tässäpä vielä laskentojen tulokset

1.Keltasirkku 272
2.Viherpeippo 109
3.Talitiainen 83
4.Varpunen 60
5.Harakka 59
6.Naakka 37
7.Sinitiainen 34
8.Pikkukäpylintu 29
9.Kesykyyhky 24
10.Varis 14
11.Pikkuvarpunen 12
12.Fasaani 7
13.Hömötiainen 7
14.Käpytikka 6
15.Korppi 5
16.Punatulkku 4
17.Närhi 4
18.Töyhtötiainen 3
19.Kuusitiainen 3
20.Puukiipijä 1
21.Isokäpylintu 1
22.Peippo 1