keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Toukokuulta

Pari kuukautta menikin tässä ilman blogipäivityksiä ja päivittelen nyt alkuun toukokuun retkiä. Tornien taisto 2014 oli omalta osalta edellisten vuosien taistoon nähden poikkeuksellinen sillä kymmenen vuotta peräkkäin oltiin Kärsämäellä Nurmesjärven lintutornilla taistossa sellaisella porukalla jossa ainoastaan minä ja Pauli-Pekka ollaan aktiivisia lintuharrastajia. Nyt puolestaan kaikki joukkueen jäsenet oli aktiiviharrastajia. Olimme uudella porukalla Pyhäjoella Parhalahden kalasataman lintutornilla. Taistossa havaittiin 96 lajia ja tultiin jaetulle kahdeksannelle tilalle. Voittajille hävittiin kaheksan lajia ja kolmannesta sijasta jäätiin viisi lajia. Lepposia taistolajeja oli mm. punakuiri, muuttohaukka ja alla oleva arosuohaukka 10.5 lauantaina aamupäivä meni Kokkolan lohtajalla Harjukarin lintutornilla. Mukavia havaintoja oli muuttavina mm 10 tervapääskyä, 21 punakuiria, 116 tylliä 59 mustavikloa, 8 suosirriä 1 etelänsuosirri ja 1 muuttohaukka. Paikallisena oli mm. 340 suokukkoa, 60 lapinsirkkua, hernekerttu ja sirittäjä. 13.5 Tiistaina oli Haapajärvellä uupunaavalla suokukkoja peräti 1300. Samalla paikalla viipyi muutaman päivän myös kaksi valkoposkihanhia. Vaikka tämä laji on kovasti runsastunut niin kyseessä oli vasta toinen valkkari havainto mulle Haapajärveltä. Alla epätarkka kuva suokukoista 17.5 Lauantaina retkeilin Kalajoella. Aamu oli muuton osalta hiljainen. Neljä haahkaa pari pikkutiiran yks räyskä ja pari karikukkoa oli aamun mukavimpia havaintoja Vihaspauhalla. Alla muutama kuva aamulta vihaspauhan kaarisillalta. Alhaalla tukkasotka, rantasipi ja tukkakoskelo 18.5 sunnuntaina omalla pihalla pyörähti hetken paikallisena naaras kirjosiipikäpylintu 24.5 Oltiin Kuusamossa anoppilassa ja aamun linturetkellä sinipyrstö valtavaarasta vuodariksi ja matkanvarrella metso oli hienosti soimassa 27.5 Tiistaina tuli odotettu Haapajärvi pinna kun löysin uupuaavalta 12 yksilön keräkurmitsa parven Keskiviikkoiltana 28.5 oli vuorossa koko kesän ykkösreissu kun lähettiin Pauli-Pekan kanssa kiertämään Etelä-Suomea. Minä olin säästänyt talviloman tuolle viikolle ja Muu porukka oli tuolloin Kuusamossa lomailemassa anoppilassa. Jatkan siitä seuraavalla kerralla. Nyt on aikaa kun on kesäloma. Aurinko paahtaa parhaillaan ulkona ja varjossa lämmintä 27.3 astetta. Ei voi siis jumittua koneelle vaan on syytä lähteä ulos :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti